Pitää välillä heittää tännekkin jotain tekstiä ettei tule sellainen olo että ei yhtään ehdi tekeen muuta kuin työtä. Nyt on alla uusi upea työhuone ja installaatiot mielessä...se pitäisi saada valmiiksi tuossa syksyksy tuohon E-k taitleijaseuran 20v.- juhlanäyttelyyn..iso homma ja pitää todella kiirettä. Jännittävää tässä on se että sitä näyttää yksittäisenä taiteilijana tekevän aika suoraan siinä järjestyksessä työtä ja ns. kehitystä kuin on luettavissa taidehistorian kirjoista kehityskuluna. Olen itse siirtymässä suoraan modernista-ajasta vissiin tähän post-moderniin, joka sekin on haukuttu kohta meenneen tai vähintää olevan menossa ohi. Mutta toisaalta siitä ei kannata eikä pidä välittää, että missä mikäkin aika sinällään on menossa isompana kuviona, sillä tämä työ vie tekijäänsä eteenpäin ainoastaan sillä vauhdilla kuin se vie..eli ei voi kiirehtiä mitään.

Kiire ei pukkaa pelkästään tuossa omassa taiteellisessa työssä vaan se pukkaa myös tuon opiskelun suhteen ..eli pitäisi nyt viimeistään alkaa kirjoittamaan kirjallista osuutta. Tutkimus-suunnitelma on jo valmiina(jotakuinkin) kyllä ja se onkin ollut loppujen lopuksi kaikkein suurin urakka ja siihen ole panostanut kovastikkin.

Tänne taiteen puolellekkin ovat kovasti rantautumassa nuo tieteellisen maailman tavat käsitellä asioita (ainakin kirjallisessa mielessä) on kuitenkin ollut mielenkiintoista lukea ja seurata ihmisiä jotka ovat näitä tehneet isommalla urakalla..sillä taiteilija professuurin itselleen "hommannut" kirjoittaa aikalailla erityyppisesti kuin puhtaasti tieteellisen professuurin itselleen hankkinut.

Hyvin kiinnostavia väitöskirjoja ja hyvin monenlaisia. Teemu Mäellä, Jan-Kenneth Weckmanilla ja Tarja Pitkänen- Walterilla oli jokaisella ihan erityyppiset väitöskirjat ja jokainen omalla tavallaan erittäin avartavia sekä suorastaan virkistäviä tuulahduksia taiteilija profesuureista.

Niistä onkin sukeutunut monenlaista keskustelua myös monien muiden (itseni lisäksi) kollegoideni kanssa ja niistä keskusteluista voisi hyvinkin päätellä, että taidekkin on tietyllä tavalla "pirstoutumassa" eli tarkoitan tällä sitä, että taiteen eri lajit erikoistuvat niinkin paljon, että jopa jotkut kollegat eivät ole ymmärtäneet kunnolla, että mitä juuri se ja se kirjoittaja tarkoitti puhuessaan maalauksesta maalarina.

Näkökulmat siis laajenevat, mutta toisaalta sektori, josta ne tarjotaan, voi jopa supistua kun sitä katsoo tuosta näkökulmasta. Tarkoitan tällä sitä, että kun joku erikoistuu pitkälle esim. maalaustaiteeseen tai vaikka mihin muuhun tahansa..niin näkövinkkeli tulee väistämättä juuri sen alueen katsantokulmasta.

Eipä siinä mitään se on hienoa ..sitä tarvitaan.

Toisaalta yleisnais- ja mieshanslankarit menevät täten kyllä helpommin sekaisin kaikesta, kun alkavat tulkitsemaan taidetta vaikka olisivatkin niinkin kiinnostuneita, että lukisivat vaikka näitä väikkäreitä, koska niiden lukeminen vaatii jo lukijaltaa pitkälle erikoistumista, jotta ne voi perinjuurin ymmärtää kunnolla.

Eikä siinäkään ole mitään vikaa, mutta siitä voisi vetää sellaisenkin johtopäätöksen, että se kuilu jonka tavallinen tallaaja näkee taiteen ja ns. tosi elämän välillä olevan voi vain syventyä..ainakin sen ihka omassa päässä joka ei ole taiteeseen perehtynyt sen kummemmin ja on vaikka kulttuurin intohimoinenkin harrastelija taikka amatööri.

Jossain mielessä olen alkanut näkemään tuonkin asian myönteiset puolet:sillä oikeastaan siitä väitteestä, että ns. tavallinen tallaaja ei välttämättä yleensä "ymmärrä taidetta" on vain hyvä lähteä liikenteeseen ..sillä sitten jää enemmän tutkittavaa historiasta niille jotka sitä aikanaan tutkivat.

Paremmin ajan paikan ja hengen tulkitsemista tuleville sukupolville.

Toisaalta se voi kertoa myös siitä että maailma on yleensäkkin hyvin pirstoutunut ja lokeroitunut. Asiat ovat helposti yksioikoisia ja helppoja ns. helppotajuisia juuri sen lokeroon pistämisen takia monien kliseiden ja harhojenkin peittämiä juuri siksi.

Se, että lokeroidaan ehkäpä helpottaa yksilön elämää, mutta se myös kaventaa ja supistaa maailmankuvaa jossain määrin sekä saa aikaan hillitöntä kiirettä, joka taasen vaikuttaa ihmiseen fyysisenä ja psyykkisenä olentona hyvin paljon. Pahimmillaan "tyhmistää" ihmistä. Se vaikuttaa joka tapauksessa yksilön ja yhteiskunnan tapaan elää ja olla maailmassa. Siitä löytyykin paljon tutkittavaa yksittäiselle ihmiselle sekä tietenkin taiteilijalle. Siihen, että onko siinä tai näissä asioissa yleensäkkään mitä hyvää tai pahaa en nyt ota kantaa ollenkaan..sillä asioissa on aina puolensa ja puolensa.

Toisaalta on harmi etteivät edes ns. fiksummatkaan ihmiset välttämättä osaa katsoa taidetta ..vaan helposti alkavat hokemaan sitä mantraa ettei ymärrä ja taidetta ei ymmärrä..eikä varsinkaan nykytaidetta..että sillä ei ole mitään annettavaa henkilökohtaisesti. Eivätkä sen takia edes vaivaudu näkemään sellaista kieltä joka ei ole tätä ns. normi puhetta vaan kuvan kieltä.

Se hokema ettei ymmärrä pitäisi pystyä ylittämään, sillä uskonpa ja olen itse havainnut, että taiteessa käsitellään paljon sellaisia asioita mitä muuten ei niin paljoa käsittellä ja taiteen "tapa" tuoda asioita esille on tulkittavissa myös siten, että se on ns. pehmeä ts. "ei ketään vahingoittava" ja siksi se antaa laajan ja tavallaan turvallisen paikan käsitellä asioita joista ei niin yleisesti vaikkapa puhuta tai joiden käsitteleminen menee helposti siihen, että vain näkökulmat riitelevät keskenään eikä löydy mitään todellista pointtia ymmärtää kumpaakaan näkökulmaa, eikä sen syvällisiä "mielipiteitä".

Taiteessa on kuitenkin ainutlaatuinen paikka olla, myös katsojana sekä kokijana,  ajan tulkkina sekä tulkitsijana..se ei ole pelkästään taiteilijan itsensä tehtävä tai etuoikeus. 

Taide ja sen tulkitseminen antaisi helposti näkökulmaa siihen, että mikä ja mitkä asiat ovat ilmassa..ehkäpä hieman piilossa mutta kuitenkin ilmassa jokaiselle joka viitsisi siihen hiemankin perehtyä.

Olen sitä mieltä, että tutkijoiden tulisi olla useammin "taiteen rakastajia tai rakastajattaria" ja varsinkin kuvataiteen rakastajattaria tai rakastajia...sillä se ei sido samalla tavalla kuin tiede sitoo..taide antaa enemmän näkökulmaa ja perspektiiviä tarkastella asioita.

..no tuosta annan hieman myös periksi heti samantien..ja myönnän, että tutkijat tekevät kyllä hyvinkin luovaa työtä, mutta silti väitän että se tutkiminen on aikalailla eriä ns. "normi"tutkijan tekemänä kuin "normi"taiteilijan, joka tekee työtään tukiessaan maailmaa ja sen eri ilmiöitä.

Taiteen kenttä on laajempi ja todellakin vapaampi monellakin tavalla, jotka eivät ole nyt tämän kirjoituksen aiheena.

Taide antaa aidon ja inhimillsen mahdollisuuden kohdata jopa jotain sellaista mitä ei osaa, halua tai kykene pukemaan sanoiksi...ainakaan sellaisiksi sanoiksi jotka rakentaisivat jotain hyvää ja kaunista pitemmällä tähtäimellä. Taide voi sen tehdä jo kauan ennen kuin se yleisesti oivaletaan.

Ja lisäksi taide voi kertoa senkin, että kaikki se mikä muhii tutkijan (minkä tahansa elämän tutkijan) päässä voikin olla elävänä olemassa jossain muuallakin kuin siinä omassä päässä ..se elämä voi olla elävänä taiteessa. Se voi olla toisintoa historiasta uusissa vaatteissa jotka eivät suinkaan ole keisarin tai se voi olla jotain ihan uutta näkövinkkeliä antavaa.