Käsittelen Galleria Dix:issä olevassa näyttlyssäni miestä naisen näkökulmasta.

Kautta taidehistorian miehet ovat maalanneet naisia ja naiset naisia, joten mielestäni on aivan paikallaan vaihteeksi maalata miestä naisen näkökulmasta.

Näyttelystä on kantautunut korviini palautetta, joka on aina paikallaan tässä kuvataitelijan ammatissa, joka on suurimmaksi osaksi aika yksinäistä puurtamista ja erityisesti kun asuu täällä Karjalan perukoilla. Siinä on omat hyvät puolensa ja omat huonot puolensa. Ainakaan ei ole vaikutuksille alttiina ja toisaalta ei ole vaikutuksille alttiina.

No, siitä en nyt käy jauhamaan vaan palaan takaisin varsinaiseen aiheeseen, joka on siis meneillään oleva näyttelyni Hesassa Galleria Dix:issä. Kommenteissä mielenkiintoista oli se, että vanhemmat naiset (kuulemma keski-ikäiset, johon luen myõs muuten itseni ja siksi em. kommentti kolahtikin) eivät ymmärrä, että nainen kuvaa miestä sillä tavalla kuin olen sitä kuvannut. Hyvin erikoista sillä itse ajattelin, että olisi hienoa että juuri se keski-ikäinen nainen olisi löytänyt itsensä naisena niin hyvin, että uskaltaisi nähdä myös miehessä kaunista ja herkkää sekä inhimillistä.

Että juuri se keski-ikäinen nainen seisoisi itsensä takana ylväänä.

Tajusin kuitenkin, että ikävä kyllä se ei taida olla niin ja se on enemmänkin ajasta kuin ihmisestä kiinni. Naisten tasa-arvoisuus liike on kuitenkin niin lyhyillä historioilla varustettu, että se kulkee vieläkin välillä enemmän vihamielisessä maastossa kuin siinä toisessa suunnassa.

Ajattelen niin, että todellinen tasa-arvo on saavutettavissa ainoastaan hyvällä, ei väkisellä. Olen itsekkin feministi ja todellakin kannatan tasa-arvoa, mutta hyvällä ja itsetuntoa rakentavalla tavalla. Viha ei koskaan sitä kasvata sillä tavalla, että siitä olisi hyvää ihmiselle.

Ei mies ole tossunalla oleva hissukka, eikä edes se hirviö.

Ehkäpä on niin, että ajan kanssa tasa-arvo löytyy nimenomaan sitä kautta että ratsastetaan ääripäistä toiseen ja heiluri pysähtyy lopulta siihen missä se on raskaimmillaan eli keskikohdalle, johon maan vetovoima sen pakottaa.

Sille ei lienee kuitenkaan ole vielä tilaa tai aikaa, koska ihmisluonto näyttää olevan se joka oppii tekemisistään eniten :)

Myöhemmin lisää kirjoitusta, nyt loppuu aika...