MINKÄ TAAKSEEN JÄTTÄÄ.

Ruotsi 2004 /Rakkautta ja anarkiaa elokuva

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kannattaa katsoa.

 

Elokuva ihmisistä keskellä muutoksia, päätöksiä, niiden seurauksia, selvittelyjä tai selvittämättä jättämisiä.

 

Inhimillinen ja mustalla huumorilla höystetty elokuva ihmisistä, joiden elämä on menossa tai on mennyt tavalla tai toisella uusiksi.

Kaiken kaottisuutensa takia ja juuri sen vuoksi elokuvasta jäi elämänmakunen ja tavallaan helpottunut olo.

Elämä on lopulta aika yksinkertaista ja ratkaisut lähempänä tai pienenmpiä kuin ensikädeltä voisi arvata. Vaikka elokuva ei tuonutkaan uusia ratkaisuja, niin se oli hieno kuvaus ihmisistä kriisien keskellä. Ihmisten rohkeudesta tarttua omiin henkilökohtaisiin kipupisteisiinsä.

 

Joskus ihmiset eivät osaa tarttua siihen mitä on jo olemassa, vaan lähtevät hakemaan "pelastusta" jostain kauempaa kuin siitä vierestä missä sitä saattaisi parhaiten olla tarjollakin ja toisinaan se kauempaa tarjottu "pelastus" voikin olla juuri se oikea.

Sitähän ei saa selville muuta kuin elämällä.

 

Mutta milloin ihminen osaa tarttua oikeaan hetkeen. Ja onko sitä hetkeä edes olemassa vaiko vain valittuja suuntia elämäntilanteen ja tiedon mukaan. Haluttuja tilaisuuksia kunkin hetken tarpeiden tyydyttämiseksi. Miten muuten voisi selittyä se että esim. kumppanit eri elämän vaiheissa saattavat olla toisiinsa verrattuna suorastaan vastakohtia.

 

Haparoituja viisauksia, jotka vasta jälkitarkastelu osoittaa joko oikeiksi tai vääriksi.

 

Voiko menneisyyteen palata?

 

Henkilökohtaisesti en haluaisi palata, koska mennyt on mennyttä ja sellaisena pysyy. Pitää osata tarttua hetkeen ja unohtaa ne hetket joihin ei jostain syystä tarttunut tietoisesti tai tietämättään.

 

Valintoja: tunnustettuja tai tiedettyjä tai olosuhteita tunnustettuja tai tiedettyjä.

 

Ja  jos voisikin palata menneeseen, niin mitä siitä lopulta jäisi käteen, koska kaikki on kuitenkin jo eletty kertaalleen.

Ikä tuo sen, että tarkastelee elämäänsä myös taustapeilistä.

Ihan jo senkin takia, että nuoruuden huuma tai elämän uutuuden viehätys ja oikeellisuudentunto saa enemmän ja vähemmän kolahduksia matkan varrella.

Sellaisia todellisia ja jopa täysin itseaiheutettuja kolhuja, joita ei oikeastaan voi muuttaa muuksi jälkikäteen. Ainoastaan ymmärtää niiden syitä ja seurauksia ja mahdollisesti puida niitä asianosaisten kanssa, jos se on tarpeen tai siihen muuten on mahdollisuus tai kyky.

Onko kuitenki parempi antaa elämän vain kantaa, koska se on varmaa, että kyllä se kantaa kaikesta huolimatta tai juuri siitä syystä.

 

Pieniä ja vähän suurempiakin asioita elämässä.

 

Ce es`t  la vie.