Syksyllä kaikki on puhtaan kaunista..kaikessa on yhtäaikaa elämän ja kuoleman maku. Luonto painuu uneen ja näyttää kaiken voimansa myös kylmyydessään. Monet ihmiset sanovat rakastavansa kevättä, mutta minä rakastan syksyä, juuri silloin kaikki näyttää raikkaalle. On talven odotuksen tunnetta ja menneen kesän hehku vartalolla.

Itse asiassa kevät-talvessa on mielestäni tiettyä kuoleman tunnetta. Edessä, takana ja kaikkialla ympärillä vaeltaa talven kalventamia ihmisiä, joiden kasvoilta näkee ankaran ponnistelun. Silloin uudistuminen tuntuu enemmän pakolliselle kuin syksyisin, jolloin kaikki on tietyllä tavalla vapaaehtoista heittäytymistä luonnon rytmiin. Keväällähän kaikki uudistuu joka tapauksessa. Sen eteen ei oikeastaan tarvitse mitenkään tehdä mitään ja kesällä kaikki on valmista. Kesäisin on hienointa katsoa kasvien kasvamista ja yrttien päitä kukkalaatikossa parvekkeella, mutta syksyllä korjataan sato ja aletaan pesimään talvea varten.

Se on niin upeaa. 

Talvella täällä Karjalassa ei ole edes pakkasta tai lunta, niin paljoa, että siitä olisi sanottavammin edes haittaa ja talvisin on kaunista katsoa jätynyttä, puhdasta valkoista lunta. Höyryä hengitysilmassa kun avaa oven raittiiseen ulkoilmaan.