On hienoa katsoa kuinka elämää on edessä ja takana, jotenkin ymmärtää sen välttämätöntä kiertokulua, jonka huomaa parhaiten siitä, että oma tytär kasvaa aikuiseksi ja omat vanhemmat vanhenee, tietää itse vanhenevansa. Kummallista kyllä odotan oikeastaan aikaa ja ajan hammasta, koska elämä tuntuu olevan aina vain parempaa mitä enemmän tulee ikää. Ei enää viitsi vouhottaa turhista asioista, eikä ole enää mitään mielenkiintoa olla yhtään mitään enempää tai vähempää kuin on. Tottakait on paljon opittavaa ja ymmärrettäävää. Tietenkin..mutta sellainen turhan vouhotus on loppu. Sama intohinmo palaa sydämessä, kuin nuorempanakin, mutta sen liekki on voimakkaan rauhallinen loimotus ja varmuuden tunne ja se on juuri sen mitä en vaihtaisi mihinkään.