Nuorempana sitä rakastui aina päätpahkaa ja laittoi kait kaikkiin niihin "rakastamiinsa" ihmis raukkoihin omat toiveensa ja traumansa aivan täysillä.

Nyt taasen sitä vastoin.

Sitä huomaa haluavansa ennen kaikkea tuntea toisen ihmisen sellaisena kuin toinen on. Ei mitään kiirettä tai yltiöpäistä keuhkoilua, koska tunteminen tarvitsee aikaa. Draamasta minä osaan pitää huolen aivan omasta takaani. Ei mitään sielunkumppanin tai ymmärtäjän hakemista, vaan toista ihmistä, joka on oma itsensä kaikkine luineen ja nahkoineen. Luoja, että mies osaa olla kaunis.

Välillä kyllä mietin, että pitäisikö siinä miehessä ärsyttää jotkin puolet vaikkapa se, ettei hän ei kannata samaa Presidenttiehdokasta tai että on aivan toisesta ammattiryhmästä kun itse. Että on ihan tavallinen perusmies, eikä taiteilija. Tosiasiassa se on juuri se ihanuus ja kauneus mitä miehessä voi olla. Se perusmieheys ja sinuus perusmieheytyensä kanssa. Voi kuinka osaan sitä nyt arvostaa kaikkien harhavuosieni jälkeen. Ehkäpä sitä on kasvanut lopulisesti kaikista syyttelyistä ja selittelyistä ulos.