KUVATAITEILIJAN AIVOITUKSIA

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Pikkukaupungeissa, niin kuin tämä Imatra ja Lappeenrantakin ovat, on mielenkiintoinen ilmiö ja se on se, että ihmiset yrittävät olla tietämättä ja tuntematta toisaan huolimatta siitä, että varmasti tietävät ja tuntevat ainakin jollain tasolla.

Se on kummallista, sillä täällä ei todellakaan ole niin paljoa ihmisiä, ettei niitä voisi huomioida jotenkin, ihan vain kohteliaisuuden ja ihmiskontaktin vuoksi.

Päännyökkäys tai pikkuinen hymyn poikanen tai jos ei muuta niin sitten voisi vaikka irvistää, keskisormeakin saa näyttää jos sille tuntuu.

 

No ihan kaikkea en suvaitse. Raja kulkee siinä, ettei tuntematon saa tulla iholle, mutta muuten tervetuloa.

 

Aiemmin mainitsemassani Kulttuuriseminaarissa kyseinen "en tunne" ilmiö on huvittava, sillä täällä E-Karjalassa on lopulta vähän ihmisiä, jotka ovt kulttuurin parissa työkseen.

Minusta on huvittavaa katsella sellaista ihmistä, jonka varmasti tunnistaa ja tieto on varmasti molemminpuolinen ja ko. henkilö leikkii ettei tunne.

 

Voi pyhä sylvi, sanon minä.

 

Haloo täällä sitä ollaan pienen pienessä tuppukylässä ja viitsitään leikkiä jotain, ….jotain ……en tiedä mitä.

 

TUPPUkaupunkihan TÄMÄ ON. SE tämä on. Eikä mikään Saimaankaupunki.