<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Nyt voin sanoa sinulle, teille kaikille kiitos.

Olen kiitollinen kaikesta siitä mitä olen saanut.

 

Ihan kaikesta, myös siitä mitä en ole

halunnut katsoa silmiin ja olen kuitenkin katsonut,

koska minun on ollut vaikea luovuttaa toivosta.

 

Pohjimmiltasi sinä tai oikeastaan te kumpikin

annoitte minulle sitkeyden elämänlahjaksi.

 

Se taisi olla niissä geeneissä, joiden avulla

vältin kuoleman ainakin kaksi kertaa.

 

Kuolin kyllä, mutta palasin.

Tiedän ettei se ole lopullinen kuoleman

siirtäminen, mutta en ehkä enää pelkää

sitä niin paljon, jos matkani päättyisi tänään.

 

En ainakaan omasta puolestani.

Ainoastaan niiden puolesta jotka jäävät

ja joiden kaipausta ikävöisin.

 

Ilman mennyttä en olisi tässä.

Ilman toivoa en kykenisi rakastamaan

tulevaisuutta.

Ilman uskoa minua ei olisi.

 

En voisi katsoa kasvojani.

Aina ei ole ollut helppoa.

 

Tänään katson itseäni peilistä.

Kasvojani.

 

Ne hymyilevät minulle.

 

Niissä on jo alkavat naurunrypyt silmäkulmissa.

 

Ne hymyilevät minulle.

 

Ne itkevät liikutuksen

kyyneliä ajatellessaan rakkaimpiaan.

 

Katson elämää eteen, taakse, huomiseen.

Kiitän kaikesta.

 

Jatkan kohti tulevaa.