S. FREUD ja NAISEN TAPA RAKASTAA NARSISTISESTI<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Luin iltapuhteikseni S.Freudin esseitä "Johdatus narsismiin ja muita esseitä".

Oli mielenkiintoista, S.Freudun esitys, (kärjistän asiaa, jotta on helpompi sanoa mielipide) että hänen mielestään naistyyppinen rakastumismalli on puhtaimmillan narsistinen malli.

Ehkä se voi ollakkin sitä silloin kun se on tukahtunutta ja ajanhengen mukaista.

 

S.F kertoilee esseessään,(lyhennän, oikaisen ja käsitän omasta näkökulmastani) että nainen rakastaa itseään ja etsii itsensä kaltaista rakastajaa itselleen, jotta voisi rakastaa omaa kuvaansa. Narkissos kurkistaa kuvaansa lammesta ja rakastuu itseensä.

 

Vaikka S.F väittää, ettei pidä em.mainitsemaansa rakastumiskäyttäytymistä vähempiarvoisena niin silti hänellä on tullut vähempiarvoisuus mieleen, kun hän on em. asiaa käsitellyt ja juuri siitä on kysymys. Itsehän ko. tyyppi on puhunut sanojen ja lipsahduksien merkityksistä.

Tiedän, että tämän voi ottaa saivarteluna, mutta silti, jos puhuu toista ja perustelee toisella, niin se tuntuu ontolle.

 

Minusta asian tekee kiinnostavaksi se, että herra F. perustelee mielipiteensä juuri niillä perusteilla mihin varmaan moni ihminen, joka tutkii maailmaa ja itseään, törmää jossain itsetutkiskelunsa vaiheessa. Aikamme tai aikansa käsityksiin maailmasta ja itsestä.

Tavallaan perustelut olivat aika "hyviä" mutta asiassa on vain se ongelma, että herra F:n aikaan ja tänäänkin ajattelun peruselementit tulevat vallitsevasta arvomaailmasta, joka lähtee Patriarkkaaisesta mallista ja syvälle juurtuneista käsityksistä miehisistä ja naisisista, tavoista elää ja nähdä maailma.

 

Se on juuri se ongelma.

 

Mielestäni se on vain osatotuuksien viidakko ja ainoastaan yhdestä näkökulmasta katsottuna.

Parhaaseen tulokseen elämässä tultaisiin luultavamin kunnioitamalla kumpaakin sukupuolta.

Siitä kuitenkin jossain toisessa kirjoituksessa.

Tämä em. malliajatella on vasta 5000v. vanha. Se on lyhyt aika ihmisenkin historiassa.

Yhden ihmisen elämä on pikku hetki ajan kirjossa ja me ihmiset kärpäsenkakkoja avaruudessa. Se ei ole yhtään sen parempaa tai huonompaa kuin mikään muukaan. Se on vain tosiasia.

Tulee tavallaan turvallinen olo, kun asiaa alkaa ajattelemaan noin.

Entäpä,  jos olisikin todella niin, että maailmankaikkeus ja yhteysmaailaan ajattelumalli toisi maailmaan ykseyden tunteen.

Entäpä, jos olisikin niin, että ihminen olisi ennenmuuta henkinen olento ja yhteisön jäsen. Jos kaikki olisi kokonaisuutta ja eheyttä. Jos kaikki perustuisikin siihen, että kun muilla on hyvä olla myös minulla on hyvä olla.

Siinä järjestyksessä.

Tänäpäivänä sitä on tietenkin hankala toteuttaa, koska olemassa oleva perusmalli on toinen. Uskon kuitenkin, että jossain välissä ihmisten on pakko alkaa ajatella siihen suuntaan ja pakko alkaa muuttaa kaikkea siihen suuntaan siksi, että monilla, yhä useammalla, tuntuu menevän ihmisenä huonosti.

 

Luulen, että nykyistä kautta joskus tulee tarpeeksi turhautumia ja pahaa oloa. Siitä seuraa, että sen takia maailman on pakko alkaa muuttua yhteisöllisempään suuntaan.

Matriarkkaaisessa ajattelumallissa on ollut edellä kuvailemiani (maailmaasyleileviä) piirteitä ja sillä on ollut, ennen tätä nykyistä mallia, pitkä historia esim. monine jumalineen ja sukupuolien fyysisiin ominaisuuksiin perustuvine työjakoineen.

 

Vaikka ollaan sukupuolelta miehiä ja naisia niin ehkäpä ajttelumallien oikea kohtaaminen toisi "rauhan." Ehkäpä ymmärrys kasvaa menneistä ja tästäpäivästä huolimatta tai juuri niiden takia.

Ehkä me kuljetaan sitä kohti.

 

Ehkäpä ympyrä alkaa kierrostaa uudelleen, hieman aiempaa eri muodossa, kunnes aurinko sammuu. Jospa kaikesta tuleekin yhtä suurta kokonaisuutta hyvässä ja pahassa.