Vieläkö arastelen tulvivaa, kirkasta, virvoittavaa vettä.

Lojun rannalla.

Ennen en osannut pelätä, edes tosipaikan tullen.

Nyt pelkään, varon liikaa.

Oikeastaan kaikkea.

Myönnän sen.

Siihen oloon on helppo tarttua, vajota ja nousta vuorotellen.

Se on kuin sameaa  vettä.

Kasvaako minulle rapylät.

Osaanko vieläkään uida.

Odotan salaa vuorovetten syleilyä sinisimpukan varjossa.

Iloiten hiljaa maasta, joka näkyy ja vedestä joka saapuu ajallaan.

Ole minulle hellä. Älä kuori nahkojani luista irti.