Jaah...ajattelinpa kirjoittaa eräästä asiasta joka on vimeaikoina askarrutanut mieltäni ja liittyy siis luonnollisesti myös taiteelliseen työskentelyyni. 

 

Aloitan unesta jonka näin muutamia öitä sitten.

Miksi unesta jonka näin?

Carl Jung sanoo (jossain kirjassaan jota en muista), että ihminen nähdessään unta ihmisistä näkee samalla unta itsestään ja omista eri puolistaan oman persoonallisuutensa sisällä ts. jokainen unen hahmo ja henkilö ikään kuin ilmentää henkilöä itseään ts. on unen-näkijä itse.  Tämä on jäänyt mieleeni oikein hyvin ja se onkin minusta hyvin antoisa tapa tutkia omaa sisäistä maailmaansa ja niiden sisältöjä. 

Vaikka en varsinaisesti koskaan maalaakkaan unieni sisältöjä maalauksiini..uneni kuitenkin antavat minulle viitteitä siitä missä mennään milloinkin ihmisenä ja koska kierrätän tekemisen sisällön itseni kautta kaikki suodattuu.

Tämä uni on itsellen tärkeä sillä tämä uni on toistunut elämässäni vähintään n.20 vuotta. Se on ollut aina samoissa puitteissa ja muuttunut sekä kasvanut saamaa tahtia kanssani. Se on varmasti hyvin tyypillinen uni ihmisellä sillä se koostuu kaikista niistä elämäni joista jotka olen nähnyt. Minun jokeni on vellovasti virtaava vesi  joka sisältää kaikkia niitä erilaisia elementtejä joita nyt unien joissa vain voi olla. 

Carl Jung on myös sanonut (jossain kirjassaan jota en muista :..), että ihminen ei koskaan muutu vaan ihmisestä esiintyvät erilaiset persoonallisuuden ("Tempperamentin-piirteet"  sanoo Keltinkangas-Järvinen)  puolet ovat joko enemmän esillä tai enemmän piilossa. Tietyt persoonallisuuden puolet joko vahvistuvat tai heikkenevät tilanteen mukaan ja näin ei ole vain lapsuudessa vaan tämä prosessi jatkuu läpi elämän.  

Olen ollut sillä tavalla omituinen ihminen että olen oikein odottanut sitä että ikää tulisi lisää. (Sanon tuon nyt vain tiivistetysti ilman kaikkia niitä ympyröitä jotka siihen myös kuuluvat todellisessa elämässä.) Tyttäreni on aina minulle nauranutkin tuota asiaa hyväntahtoisesti. Erityisesti sitä että aloin jo 30-vuotiaana "hokea" olevani keski-ikäinen. En ole tehnyt tuota koskaa "pahalla" kenellekkään en myöskään itselleni. 

Tajusin tuosta unestani jonka näin ihan lähiaikoina sen että miksi olen odottanut sellaista mitä tänä päivänä ei todellakaan "saisi" odottaa eteenkään jos on nainen eli olen oikein odottanut ikääntymistä.

 

Uneni kertokoon sen, sen mitä sanoin on vaikea kuvata:

Olen pitkän veneen kyydissä taaimmaisena menosuuntaan. Vene on täynnä ihmisiä. Veneen nokassa on joku joka johtaa venettä kohti karikoita. Pysäytän veneen ennen kuin se menee karille ja ohjaan se toiseen laitaan jokea, jotta pystymme jatkamaan matkaa turvallisesti huolimatta siitä että joen virta vain voimistuu voimistumistaan.

Tiedän tämän unessa..kokemuksesta.

Mieleni on valpas. Vauhti kiihtyy ja virta voimistuu. Eteemme tulee koski, jota kohti veneemme kiitää. Katson tulevaa koetusta, mutta mieleni on aika tyyni. Katson ympärilläni olevia ihmisiä.. heitä kaikki en näe kunnolla. Lähelläni on yksi nainen (joka on myös oikea ihminen oikeasta elämästä ja herkin sekä tietyllä tavalla hennoin ihminen jonka tunnen).

Katson häntä ja huomaan että hänellä on pelastusliivit. Katson kohti tulevaa koskea ja veneemme syöksyy sitä kohti. "Minä" jonka tunnen, ohjaan venettä. Minä, joka on peloton ja valpas katsoo eteenpäin.

Henkeni salpaantuu hetkeksi, mutta ajattelen " Tämä vene on täynnä ihmisiä, se painaa paljon. Se varmaan pysyy pystyssä:" hurja syöksy alkaa ja minä herään, en painajaisesta vaan unesta, jolla on merkitystä. Vedän vieressäni nukkuvan miehen jalat rintaani vasten, painan pääni karvaiseen vatsaan  ja itken helpotuksesta. 

Miten tämä sitten liittyy taiteelliseen prosessiini?

Se liittyy siihen kaikella tavalla. En vain tiedä milloin ja miten saan sen sanottua koska olen juuri tullut sen kosken ääreen ..

Mutta miten tämä uni poikkeaa edellisistä unistani, jotka ovat olleet samanlaisia? Tämä poikkeaa siitä huomattavasti. Sillä en ole veneessä enää yksin enkä  koe untani enää painajaiseksi.

Toivon kovasti,  että olen unessani samassa kohdassa jossa on erään Torn Björn Häglundin kirjoittaman kirjan (Peilissä vaskiset kasvot)  henkilö joka soutaa ulapalle kohti äidin kohdusta välkkyviä kiviä. Kirja kosketti minua kovasti lopullaan kun luin sen joskus vuosia sitten erään elämän vaiheen loputtua. 

Ko. kirja muuten kannattaa lukea ..varsinkin jos on taiteilija ja jos tuntee tätä psykoanalyysin maailmaa. Näin, että tällainen vuodatus. Toivottelen kaikkea kaunista kaikille. Niin no sanon vielä sen verran, että ko. kirja kertoo taiteilijan henkisestä kasvusta taiteilijaksi, joka on mielestäni se asia jolla on oikeasti merkitystä. Kaikki muu on aika turhaa.