Historian taaksepäin katsova luonne on omiaan tuomaan myös eteemme tulevaisuudenskenaarioiden ennustamisen. Se pohjautuu pitkälle siihen miten olemme oppineet menneen olevan ja millaiselta nykypäivämme vaikuttaa. Parhaimmillaan tai pahimmillaan ihan miten sen kukin ottaa tulevaisuuden ennustajat ottavat huomioon monta linjaa jotka vaikuttaisivat olevan ns. nousussa ja tekevät näistä linjoista päätelmiä siitä millainen tulevaisuus vois olla.

Taiteilijan työllä ja tuolla tulevaisuuden "ennustamisella" on paljon yhteistä. Jotkut ajattelevat, että taiteilijan tärkein tehtävä on haistaa ilmassa oleva ajan henki. Ehkäpä näin..MUTTA niitä ajanhenkiähän on hyvin monta eikä ilman lukkoon lyömistä voi tietää mikä niistä ajan hengistä on ns. totta joskus kun niitä katsotaan historiana? Vai ovatko ne kenties kaikki yhtä totta, mutta vain joku totuus on virallistunut totuudeksi ja se on siksi alkanut toteuttaa itseään sellaisena kuin se on syntynyt, koska se näyttäisi sopivan hyvin esim. vaikkapa historian päälinjaan ja sen pääasiallisen kulkuun?

Itse olen sen verran pessimisti että olen taipuvainen uskomaan tähän. Siksi tarvitaan hajaääniä, jotka pyrkivat ns. vastakkaisuudellaan tekemään balanssia nykypäivän niin kutsutun olemuksen kanssa. 

Katsomme elämässä isoina ja pienina joukkoina sekä yksilöinä laajassa mittakaavassa ajateltuna tulevaisuuteen. Vai katsommeko todellisuudessa? Kenties emme katso..haaveilemme vain tulevaisuudesta jonkunlaisena pohjautuen siihen joka/mikä meillä on nyt? 

Ajatus, että historiamme ei välttämättä ole ollenkaan edes totta tai ainakin se on vain osatotuus..on pidettävä mielestäni hengissä..sillä voi olla että kun katsoo kauas horisonttiin niin kaukana siintävien pilvien väri onkin horisontin kohdalla katsottaessa ihan toinen mille se aluksi näytti. Samoin on kun katsomme taaksemme avautuvaa laaksoa, jonka yksityiskohdat pyrkivät kauempaa katsottuna katoamaan ja menettämään ns. kokonaisuudessa merkityksensä kun sitä katsoo vain sellaisena kuin se näyttäisi olevan. Kuitenkin jokin yksityiskohta saattoi olla jossain välissä synnyttämässä taimia, joita olisimme tarvinneet kun katsomme nyt siihen vain vaikkapa pensaita täynnä olevaan laaksoon. Siksi lienee ovat syntyneet myös ne tutkijat jotka katsovat historiaan myös siten että mitä muuta siellä olisi ollut mutta se ei ole jostain syystä saanut jalansijaa juuri silloin kuin se oli nupullaan. Kaikki tuokin ylläoleva kirjoittamani liittyy mitä suurimmassa määrin taitelijantyöhön. Tarkoitin juuri tätä , kun sanoin aiemmassa kirjoituksessani, että historia menettää merkityksensä jossain välissä kun katsoo taiteilijan työtä sellaisena kuin se vaikuttaisi olevan nyt. Tarkoitin myös teoksen muotoa mitä suurimassa määrin, mutta en ota siihen nyt tämän enempää kantaa tällä kirjoituksellani. 

Mitä sitten oikein jää jäljelle? Kaiken sen haarukoinnin jälkeen? Ehkäpä jäljelle jäävät oikeasti kiinnostavina asioina kaikki ne sivupolut joiden ajatteli olevan olemassa mutta niille ei ole jotain esim. vaikkapa sanoja tai no kuvallisia sanoja, koska niitä ei todellakaan ole juuri  nyt määritelty mitenkään tai ne on määritelty jotenkin siten että ne palaset eivät tunnu olevan jollain tavalla oikeita ja aitoja. Tässä on se kohta jota jotenkin yritän ja pyrin juuri nyt purkamaan omassa tekemisessäni...purkamaan ja aukomaan.. etsimään sitä jonka tunnen aidoksi ja oikeaksi..sillä tiellä siis yksilönä.

Siksi ajattelisin että historiassa ja nykyisinkin asiat joiden ajatellaan olevan merkityksellisiä yleisellä tasolla menettävät tavallaan todellisen merkityksensä ja ajatus taiteilijana olemisesta oikeastaan todellisuudessa kirkastuu, jopa pelkästään,  joko niille sivupoluille tai sivupolkuja yleisemmälle tielle, joka on juuri se joka vaikuttaisi olevan juuri nyt se joka on se linja joka ns. jää (lyhyemmällä tähtäimellä kenties) ajateltuna eloon nk. ajanhenkenä tulevaisuudessa, kun aika kutistuu hektisyytensä (???) takia yhä pienemmiksi ajan jaksoiksi.  Hektisyydelle siksi ?-merkki, että se ainakin on yksi asia kun katsomme tätä nykypäivää sellaisena kuin se vaikuttaisi nyt olevan.

Minusta onkin todella oikeasti äärimmäsen vaikeaa  ja jopa jossain mielessä ajateltuna ylimielistä tänä päivänä sanoa, että juuri tämä ja tämä on se tulevaisuus joka on se yleislinja joskus kauempaa katsottuna tai vielä enemmän kauempana tulevaisuudessa joka kuvaa tätä aikaa jossa elämme juuri nyt. Juuri sen sanominen on kuvaus tästä ajasta, jossa kaikki tuntuu olevan laitettu lokeroihin ja ns. älyllisen ja rakenteita luomaan pyrkivän, loogisen oivalluskykymme varaan. Se on se aikamme kuvaava kaikenkattavan visionäärin, individualistin ja yksilökeskeisyyden ajatusmaailma siinä ajatuksessa voideltuna että on jokin yksi johtaja joka näkee yrityksen linjan tulevaisuudessa ja johtaa yrityksensä tätä tulevaa tähteä kohti. No onneksi kukaan ei lienee ajattele taiteen enää olevan tuo johtotähti joka jotenkin tulee ja pelastaa maailman tuholta. Tuokin ajatus visionääristä on yksi kuva siitä mitä meistä voidaan "puhua" kun meitä ei enää ole..voimme olla ajanjakso visionäärien aikaa ja meille voidan hauskasti hymähdellä kun emme ole ymmärtäneet vain elää vaikkapa hyväntahdon ja rakkauden varassa aivolimoissamme. ..meille voidaan hymähdellä kun olemme eläneet elämää säilyttävään pyrkivän luontomme vastaisesti..silloin joskus. Olemme voineet unohtaa luontaisen pakkomielteemme poikaisiamme suojelevaa luontoamme kohtaan.

Tässä kohdassa kuvioon astuu mielestäni ns. aito nöyryys ja avoimeksi jättävä ilmapiiri sen suhteen mitä tulevaisuus on. Mene ja tiedä ja elä tässä viidakossa sitten..:)ja tee siinä sitten sitä omaa työtäsi taiteilijana ja katso tätä maailmaa..etsi sieltä sitten omaa aikasi tulkintaa. Ehkäpä olisi ihan vain parasta unohtaa sen kaltainen ajattelu..en minä ainakaan todellisuudessa pysty sanomaan mikä todella tulee olemaan pitemmällä aikavälillä sivupolku ja mikä ei ..en ellen aseta itseäni kaiken tämän yläpuolelle. Voin vain arvailla.

Tuleeko intuitio kaiken tuon jälkeen ja kaikesta tuosta välittämättä tai huolimatta? Varmastikkin..:) Näin haluan uskoa.