Nii no jatketaan jälleen tästä prosessista. Jäin miettimään sitä että miten niin olen yrittänyt jättää ns. mielikuvan jotenkin pois töistäni? Siis jos tarkoitan sillä jotenkin sitä kulttuurin tai ympäristön tulkintaa joka on syntynyt tästä maailmasta niin tarkoitin sitä. Tarkoitan sitä sellaisena joka on itsestään selvyys..olen yrittänyt poimia siitä jotain sellaista mitä en koe itsestään selvyytenä..noin niin kuin yleisesti ajateltuna.

Ajatuksessa on totta varmasti se, että omat työni varmastikkin lähtevät suoraan sisäisitä impulsseistani (sisäisen maailmani tulkinnoista suhteessa johonkin.???) enemmän kuin vaikkapa konkreettisesta metsän katsomisesta ja metsän suhteesta esim. kaupunkiin ja siihen esim. empaattisesti suhtautuen.

Ts. olen itse osallinen teoksen syntyyn mitä suurimmassa määrin ajatuksineni, tekoineni ja tunteineni. Se ei luonollisestikkaan tarkoita sitä että kyse olisi jotenkin vain itsestäni. Siihen en oikeastaan usko ihan sellaisenaan..vaikka aika moni onkin vienyt sen ajattelun aikalailla äärimmilleen nykyisin. Siis ajatuksen siitä että ihmisen (tässä tapauksessa taiteilijan) oma sisäinen maailma on pelkästään sellaisenaan se joka  on ilmaisun arvoinen ja riittävä teokseksi. Sehän on tunnettu tosiasia, että kukaan meistä ei elä yksin tässä maailmassa ilman suhdetta olemassa olevaan maailmaan ja sen erilaisiin asioihin. Kukaan meistä ei ole neutraali sille missä elämme. Uskon että kaikki näkevät sen enemmän ja vähemmän selkeästi. Kaikki eivät vain osaa sitä ilmaista selkeästi. Olen huomannut että nimenomaan ilmaisun selkeys on ajatuksena vahvistanut mielessäni tilaansa. En tarkoita tikku on tikku sanomista mutta aiempaa enemmän selkeyttä kuvaan..sillä kuten olen moni kertaa todennut ja moni muukin on todenut jokainen tulkitsee teokset joka tapauksessa omien filttereidensä lävitse.

Tässäpä kysymys ja aika montakin kysymystä sekä itselleni tärkeitä vastauksiakin osittain...en pyri nyt löytämään mitään suoraa ja tyhjentävää vastausta mihinkään vaan mietin vain mitä tässä prosessissa on tullut mieleeni. Nekin osaan kuvata ainoastaan pätkittäisinä kirjoituksen muodossa. Mutta siis jatketaan..okei jos sisäinen maailma on sitä ja sitä ja se ilmenee siten ja siten ..niin mitä sitten suhteessa mihin? ulkomaailmaan.?.realistiseen todellisuuteen?..nykypäivään vai haaveeseen unelmaan ja fantasiaan perustuen vai kenties muistoihin ja muistikuviin perustuen? tai ehkäpä niiden sekoitukseen perustuen...tai johonkin ihan muuhun ?

Minusta tuntuu sille että oma järjellinen kuvani maailmasta on niin synkeä ja pessimistinen että olen siihen sellaisenaan juuri nyt ihan täydellisen kyllästynyt..vai olenko? en tiedä vielä ihan täysin. Jostain syystä tunnen nyt kuitenkin suurta onnea joka vain on minussa itsessäni..en tiedä mistä se tulee enkä oikein osaa sitä myöskään kunnolla eritellä järjellä. Sen tiedän että se ei varsinaisesti johdu mistään tai kenestäkään muusta kuin oman sisäisen maailmani järjestyksestä. 

 

okei..mutta jatketaan..suhteessa siis mihin? Luultavasti olen päättänyt että suhteessa haaveeseen, unelmaan, fantasiaan ja muistikuviin jotka muistan lämmöllä, haikeudella ja todellakin sillä rakkaudella ja sen rakkauden kuvalla. Muistikuviin joita rakastaa on hienoa törmätä näin aikuisena...no tuo oli kyllä vähän karkeasti ja suurin piirtein sanottu ..mutta olkoon...antaa olla..kun kerran juuri nyt tuntuu sille. Toivoisin että se haave, unelma tai fantasia olisi jonain päivänä totta ihan yleisestikkin ajateltuna. Siinä kohdassa kuitenkin törmää siihen että teosta tulkitaan (siis mielestäni aina) suhteessa tulkitsijan johonkin..oli se sitten mikä hyvänsä. Hetken tuo ajatus ahdisti minua ikävällä tavalla monessakin suhteessa. Mutta todellakin onneksi vain hetken. Silti se muistuttaa siitä kuinka hauraalla langalla sitä taiteilijana keinuu kun ilmaisee teoksillaan jotain ja laittaa ne vielä esille näyttääkseen sen mitä on ilmaissut. Onneksi jokainen näyttäytyminen on kuitenkin oppimisen paikka, josta voi poimia ne jyväset jotka kolahtavat ja ne jotka eivät kolahda voi heittää turhina pois..hyvin kauas mäelle. 

Enhän kuitenkaan ole mikään supernainen vaikka punkkari ja batgirl ovatkin teoksessani. 

Olen ajatellut vain sen että voinko itse samaistua kaikkiin niihin "tyyppeihin" joista puhun ja voi ainakin vielä sanoa että voin samaistua ja samaistun mielelläni..

 Toivoisin kuitenkin että mahdollisesti nyt tai ainakin jatkossa..teoksen jotain esittävä sanoma ei ohjaisi enää ollenkaan teokseen liittyvää kokemuksellista tunnetta eli ts. huolimatta ns. esittävästä sisällöstä tai siitä miltä se näyttää maalauksen kokemuksellisuus voisi olla ihan vain se tunne jonka itse saan väreistä pelkästään. ..mut se nähdään miten käy..nyt kun teokset ovat siinä vaiheessa että nimenomaan virittely puuttuu.. värithän ovat joka tapauksessa voimakas (fyysisaitillinen) kokemus katsojalleen...mutta niin ovat myös ihmiskasvojen ilmeet voimakkaasti ihmiseen vaikuttavia impulsseja joita osa osaa paremmin ja osa vähän huonommin tulkita. ...toivoisin että ne (siis kaikki muu mitä teos on tai sisältää)  voisivat olla jopa ristiriidassa värin aistillisuuden kanssa.

Se että pystynkö välittämään katsojalle jotain tai edes osaa siitä mitä itse koen..niin toivon todella että pystyisin..sillä ne fiilikset (suorastaan aistimukset).. mitä saan väreistä ja niiden yhdistelmistä ovat aivan huikeita itselleni. En kuitenkaan pysty tai oikeammin sanottuna halua unohtaa kaikkea sitä mitä ajattelen kaikesta..siis en halua unohtaa "esittää" teoksellani.. vaikkakin olen pyrkinyt nyt kuitenkin pelkistämään muodon (mielestäni liiallista) monimutkaisuutta. Ei jaksa piipertää turhaan enään..vaan selkeesti ja pelkästi sen mikä tuntuu "hyvälle"

Suurimmat lataukseni intuitiivisesti ovatkin kuitenkin värissä kaikesta huolimatta.

Olen muuten kerrankin erotellut teoksen eri vaiheita ihan selkeästi sillä tietyt vaiheet sekoittavat toisiaan enkä oikein kunnolla pysty keskittymään jos minulla on tuo kymmenkunta työtä kesken ja kaikki ihan eri vaiheissa..eli en nyt tarkoita mitään maalaamisen konkreettista vaihetta vaan jaottelen enemmänkin vaiheet karkeasti sisältöön, muotoon ja muodon jaottelen menevän isommasta pienmpään yksityiskohtaan kuten myös sisällönkin mutta kuitenkin periaatteessa niin että ensin isompi sisältö ja sitten muoto kaikkineen jonka jälkeen pikkuhiljaa molempia yksityiskohtaistaen..okei..juu että niin simmppeliltä se kuulostaa kun sen näin kirjoittaa :)..jokainen taiteilija varmaan ymmärtää ihan täysin mitä tarkoitan kun sanon noin. Mut joka tapauksessa.. tästä jatketaan jälleen..

 

ps. muuten erotan värin täysin muodosta...se ei ole jokin muoto...ei ainakaan minulle.