Nyt minulla on jostain syystä halu kirjoittaa ihan tästä työskentelyprosessista vapaalla assosiaatiolla. Ymmärsi siitä joku/kuka haluaa ja mitä. Olkoon tämä sitten jonkilainen julkinen päiväkirja prosessin suhteen. 

Voin ihan rehellisesti sanoa että ensimmäistä kertaa näiden vuosien aikana kun olen työskennellyt taiteilijana minulla on sellainen tunne että elämä kantaa ja työ kantaa. Olen tietyllä tavalla onnellinen. Se ei tietenkään tarkoita sitä että kaikki olisi jotenkin jippija jee ja jotenkin mahtavaa ihanaaa ja nami nami vai miten se menikään joskus 90-luvulla se kaiken kattava ihanuus ja hienouden korostaminen. Jotenkin kaikkin on vaan ok ja ihan hyvin. Olen aina ollut tekemiseni suhteen rehellinen mutta vähän on kuitenkin sellainen olo että nyt se vasta näkyy kunnolla ainakin omasta mielestäni ja kerrankin se riittää ja sen pitää riittää. Muuhun en pysty. Eikä se ole paha asia..sillä tiedän että itseäni roimasti kritisoiva luonteeni löytää kyllä tiensä luokseni sitten kun on sen aika. 

Nykyisin on niin paljon erilaisia materiaaleja maalata että jokus vaikuttaa sille että nimenomaan se on alkanut hallitsemaan maalaamista ja nimenomaan siten että tekijät sanovat olevansa jotenkin vastaan maalauksen perinnettä ja samalla käyttävät sen vuoksi esim.mitä tahansa materiaalia maalatessaa tai tehdessään ihan mitä tahansa vaikka maalauksen muotoon liittyvää jotain ..ihan mitä tahansa. Entäpäs jos on jotain myöten ohittaen sen samalla.. ymmärtäen sen olemassa olon...antaen sen olla olemassa aivan kuten tiedon siitä että  joskus maapallon on ajateltu olevan littana. Tiedon jonka on jo kirjoitettu.. tiedon.. joka on jo älyllistetty ja jolla kuitenkin on omat rajansa, jotka ovat sidoksissa siihen aikaa jossa eletään.

En ole mitenkään sitä vastaan se (materia, muoto ja tekniikka) on jokaisen oma valinta...siinä on mielestäni vain se ongelma, että kun on jotain vastaan tekemällä sitä vastaan nimenomaan sillä itsellään se ikään kuin korostaa asian merkitystä eli tulee itsetarkoitukseksi ja se myös toimii silloin itseään vastaan. Toisaalta se korostaa myös tiettyä materialismia joka on ihan ihan ok sillä sehän jos mikä näyttää yhden puolen maailmasta jos sitä asiaa katsoo laajempana kokonaisuutena, ymmärrän se (helkkarin) hyvin, mutta olen valinnut itselleni toisen tien huolimatta siitä, että en koe sen olleen mitenkään helppoa. Juuri siksi toivon että olen saavuttanut oikeanlaisen nöyryyden tekemisen edessä. 

Minusta olisi kiinnostavaa jos pystyisin tekemään ja toivon että pystyn siten että sisältö ylittää täydellisesti (?) tekniikan ja siinä mielessä materian, että sisältö saisi itselleen nimenomaan siitä että se on maalauksen perinteessä kiinni teknisesti ja materiaaleiltaan irrotautuen kuitenkin siitä juuri siksi että materia ja muotokin on tavallaan tuttu jossain kontekstissa. Se konteksti nimittäin antaa myös näkökulmaa. (vrt. esim. moderni taide tai klassinen taide tms. ja jne. ja nimenomaan niiden MUOTO ja materia, EI missään tapauksessa sisältö)

Mielestäni ole sillä tiellä. Ainakin nyt.  

Miksi sitten pohdin materiaa nyt?

No vain siksi että puhuin muutama aika sitten ko. asiasta erään kollegan kanssa ja hän kun nimenomaan oli sitä mieltä että uusilla materiaaleilla tehdessään on nimenomaan sitä maalauksen perinnettä vastaan. Siten ikään kuin rikkoo kaavoja. Se on yksi näkökulma.

Siinä vaiheessa tajusin oikein konkreettsesti pitkästä aikaa sen että todellakin niin kauan kuin materia on hallinnut tekemistä niin kauan on materiassa kiinni. Näin on myös nykyisten materaalien sekä tekniikoiden kanssa. niin kauan kuin niillä on todella jotain merkitystä niin kauan on niissä kiinni. 

Olen kyllä miettinyt asiaa jo kauan aikaa sitte mutta oikeastaan nyt voin sanoa että materiaan liittyvä muoto teoksessa tekniikan lisäksi on itseasiassa voimavara josta on pomittava kaikki se mikä on itselle kiinnostavaa. Muu on jopa turhaa silloin kun puhutaan omasta työskentelyprosessista.

Okei joku sanoo että maalaus on tekniikkalaji..no olen siitä aikalailla samaa mieltä tiettyyn pisteeseen asti.. mutta sen kohdan maaluksessa voi ohittaa oikeastaan kunnolla vasta sen jälkeen kun todella sisäistää edellä mainitsemani asiat.

Näin ajattelen.

Tekniikka ikäänkuin muuttuu nautinnoksi eikä sitä ajattele sen kummemmin vaikka sen haluaakin käyttää teoksen voimavarana sellaisena joka on luontaista. 

Uskon että sisältö ohittaa kaiken muun kaiken sen materian ja muodonkin. Puhun nyt vain tietenkin omasta tekemisestäni en muiden. Asiasta voi luonnolisesti olla huomattavasti toisistaan poikkeavia ja asianhaaroja omaavia kantoja. En yhtään väheksy materiaan perustuvaa tekemistä mutta en vain itse saa siitä tekijänä tai kokijana irti lähellekkään yhtä paljon kuin sisällöstä vaan pidän sitä jotakuinkin itestäänselvyytenä ja pelkkänä muotona, joka kaipaa rinnalleen muutakin ja ensisijaisesti sitä muuta.

Enkä oikein itse ole myöskään innostunut pelkästä esteettisestä  elämyksestä..tai no olen ..riippuu työstä mitä katsoo ..niin ja no..silloin teoksessa on kyllä se muukin olemassa eli sitä sanottanee hengeksi.

Henki teosessa onkin sitten ihan oma lukunsa. Sitä voitanee kutsua myös mystisyydeksi jonkin teoksen edessä..olen kuullut sanottavan että joku katsoja kuvittelee ratkaisevansa teksen (tekijän) mystisyyden tekoksia katsoessaan ..eli esim. vaikkapa jonakin kaiken kattavana tunteena tai olemuksena. Siinä vaiheessa katsoja kuitenkin leikkii besserwisseriä ja nostaa itsensä teoksen sekä tekijän yläpuolelle luullen ratkaiseensa jotain mikä on jotenkin ratkaistavissa..luullen sen olevan mahdollista isompana kysymyksenä..olen asiasta eri mieltä..uskon kyllä siihen että yksittäisissä teoksissa on henki joka on "ratkaistavissa", mutta en usko sen olevan suoraan individuaalinen  tekijän henki enkä usko että se ihan suoraan ja yksinkertaisena edes osuus tekijään ihmisenä..vaan ajattelen että yksittäinen ihminen ei ole ns. ratkaistavissa teoksia katsottaessa vaan että ihminen on sitäkin enemmän mysteeri koska teos osoittaan jonkin kohdan jonkilaisena.. yhdistyvätähän teoksessa intuition lisäksi ne järjellisetkin seikat.

On hassua että yhä edelleen elää myytti tiedostamattomista tunteista ja tiedostamattomista haavoista joita taiteilijat käsittelevät teoksissään..itseasiassa olen sitä mieltä että taiteilijan on oikeastaan pakko katsoa kaikkea suoraan silmiin.. kokea se suhteessa maailmaan sekä itseensä jonkinlaisena suodattimena... siinä mielessä ajateltuna taiteilijan on oltava keskimääräistä terveempi psyykkisesti ja keskimääräistä enemmän hereillä omienkin impulssiensa suhteen. Tavallaan taiteilijan on pakko ymmärtää suhteensa maailmaan ja sen mitä maaailma tyrkyttää itsestään ja miten se on esim. myötäkarvaan tai ristiriidassa ihmiseen tai ihmisen luontoon tai ainakin siihen käsitykseen mikä on milloinkin olemassa.

ps. sikäli minua nyt kuitenkin huvittaa että en puhu siitä teosteni sisällöstä mitään tässä..se nyt johtuu ihan siitä että olen jo "kirjoittanut" sen tauluihini enkä koen sen kaipaavan mitään kirjallista sanomista sen kummemmin. Se on jo siellä ja voin tarvittaessa keskustella teosteni ääressä mutta en siten että olen itse sanallisen aloitteen tekijä..kun laitan teokseni esille on muiden vuoro tehdä kuvaliselle aloiteelleni sanallinen aloite ja osallistun siihen jos joku sen tekee rehellisesti itsenään. Voi olla että näyttelyn yhteyteen vaadittavan lehdistötiedotteenkin kirjoitan esim. vain siitä että kuka olen ja mistä olen kiinnostunut..en tiedä.. pitää miettiä sitä sitten kun se on ajankohtaista talvella. 

 

Tälläista se vapaa assosiaatio on ;).. tolkutonta tolkkua tolkuttomuudessa kirjoituksen muodossa. Haa haa..niin ja sori kirjoitusvirheet..niitä syntyy kun kirjoittaa vain eikä analysoi sen kummemmin tekstiään.. enkä muutenkaan ihan jaksa korjata kaikkia kirjoitusvirheitäni...juu että sori vaan :)