Jo vuosia on puhuttu yritysten sisällä sisäisestä yrittäjyydestä.

Sisäinen yrittäjyys tarkoittaa käytännössä yksinkertaistettuna ja karskisti sanottuna sitä, että ihmisen joka on jonkun toisen ihmisen palveluksessa palkkatyöläisenä tulisi toimia työntekijänä "samalla viistiin" kuin yrittäjän itsensä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että työntekijän tulisi käyttää kaikki aikansa ja tarmonsa tyopaikkansa hyväksi, koska tämä sisäinen yrittäjyys sitä luonnollisesti vaatii.

Erona siihen varsinaiseen yrittäjään pitäisi olla vain se että työntekijä ei kanna vastuuta koko lafkan pyörittämisestä ja näin ollen yrittäjän itsensä tulisi kantaa se vastuu. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että lähinnä yrityksen jatkuvuus on se josta yrittäjän tulisi huolehtia. 

Tämä ns. sisäinen yrittäjyys on myös mielestäni asia joka on jo syöpynyt suomalaiseen työkulttuuriin ihan osaksi viimeisten vuosikymmenten aikana eli voi olla jopa niin että työntekijän ja työnanatajan rooli (varsinkin pienyrityksissä sekä valtiolla ja kunnissa ainakin) on sulautunut ns. lähemmäs toisiaan henkisesti ja todella oikeastikkin ja  veikkaanpa, että tämä johtuu käytännössä jatkuvasti kasvasta pätkätyöläisyydestä. 

Nimittäin ihminen joka on pätkätöissä joutuu ponnistelemaan työpaikkansa eteen oikeastaan hyvin samalla tavalla kuin pienyrittäjäkin. Pätkätyöläinen on  vain siitä huonommassa asemassa että ikinä ei voi esim. ottaa rennosti, eikä koskaan voi olla esim. väsynyt.

Hierarkiassa pätkätyöläinen on pahnan pohjimmainen vaikka muuta halutaankin väittää kirkkain silmin. Vaatimukset ovat kuitenkin samat kuin vaikkapa sillä samaa työtä tekevällä työläisellä joka on syystä tai toisesta itselleen sen vakituisen työpaikan hommannut (saanut????). Kenties siksi että osaa olla tarpeeksi samaa mieltä kuin työnantaja ja näin hänestä on "enemmän "hyötyä yrittäjälle kuin tästä pätkätyöläisestä tai ainakin hän osaa olla ns. helppo ja hyvä tunnollinen työntekijä. 

Pätkätyöläiseltä ei missään nimessä puutu em. ominaisuuksia vaan pätkätyöläinen on pätkätyöläinen lähinnä säästösyistä. Toisin sanoen läheskään kaikki pätkätyöläiset eivät ole niitä ns. sijaisia kun joku on sairaana..vaan monet pätkätyöläiset tekevät ihan samaa työtä kuin vakituisetkin mutta pätkissä. Työ vain pitää tehdä hyvin yrittäjämäisesti  ja jopa tietyssä mielessä tehokkaammmin sekä paremmin kuin vakihenkilöstön sillä työpaikka voi loppua ellet osaa tanssia nuoralla oikealla tavalla. Siitä pätkätyöläinen kyllä kuulee muistutuksen säännöllisin väliajoin jotta osaa ottaa onkeensa sen.

Määräaikaisuus pykälää joka jossain yleisessä työehtosopimuksissa on olemassa ja jonka mukaan ihmisellä saisi olla vain kolme määräaikaisuutta ennen pakollista vakinaistamista varmasti rikotaan ja kierretään milloin milläkin organisaatio ja organisointi mallilla. Tästä on esimerkkejä monelta alalta vaikka kuinka paljon vrt. esim. palveluala. Pätkätyöläisi on tietenkin ollut aina mutta se on ollu lienee tietoinen (ARVO?)valinta viimeiset kaksikymmentä vuotta että Suomessakin on nimenomaan alettu säästämään palkoista. Pätkätyöläisyyden piti alunperin olla väliaikainen ratkaisu suuressa mittakaavassa 90 luvulla jotta kansantalouden rattaat saadaan pyörimään kunnolla. Siitä vain tuli jostain syystä tapa arjessamme ts. se valittiin poliittiseksi keinoksi toimia. 

 

No miten ihmeessä tämä nyt liittyy mitenkään tuohon otsikkoon?

 

No kyllä se vaan liittyy. Nimittäin sanaa työläistaiteilija on alettu viljelemaan ja minä täällä Karjalan perukoilla törmäsin siihen vastaikään tuossa joskus alkuvuodesta.

Tämä liittyy siihen että taiteilijat ovat aika usein liittänee työskentelyynsä tietynlaisia sosialistisia ajatusmalleja ja siihen liittyen filosofisia pohdintoja sen suhteen, joille on olemassa vankka aatteellinenkin pohja. Malli ikäänkuin on valmiina kirjoitettuna jossain. Se on perusteltu ja sille on omat  syynsä. Se liittyy voimakkaasti ihmisten yhdenvertaisuuteen. Tämä liittyy asiana myös ehdottomasti tähän kulttuuriyrittäjyyden buumiin joka on vellonut erityisen kuumana viimeisien kolmen tai neljän vuoden aikana. Niin no sanotaan että ainakin sen aikaa kun nykyinen hallitus on ollut niin ko. asia on ollut erityisen kuuma peruna. 

Samoihin aikoihin kun pätkätyöläisten määrä lisääntyi alettiin tietenkin puhumaan julkisuudessa jonkin verran voimakkaasta työelämän jakautumisesta se oli suunnilleen tuossa 90 luvun puolivälin jälkeen ja silloin otettin esille se, että jatkossa on aina oleva ja tuleva:kokonaan työttömät, pätkätyöläiset ja työssäkäyvät sekä tietenkin yrittäjät.

 

Nykyisin pätkätyöläisiä taitaa olla jotain melkein 70% väestöstä tavalla tai toisella. Näin muistan jostain lukeneeni. Nykyisin tätä asiaa tunnutaan pitävä itsestäänselvyytenä joka vain mainitaan säännöllisin väliajoin mutta sille ei varsinaisesti tehdä mitään. Se nimittäin on tehokkaampi tapa tuottaa hyödykkeitä kuin se että ihmisillä olisi vakinaisia palkkatöitä. Ei sitä muuten niin tehokkaasti ja hanakasti käytettäisi. Se on myös helpohko ja lyhytnäköinen tapa pitää kuria ja järjestystä.

 

No miten tämä nyt liittyy taiteilijan työhön saattaa joku kysyä?

Se liittyy mitä suurimmassa määrin taiteilijan työhön ja varsinkin jos taiteilijaa aletaan kutsumaan työläistaiteilijaksi.

Joku julkkistaiteilija kirjoitti että taiteilijoita on hänen mielestään kolmenlaisia harrastelijoita, työläistaiteilijoita ja oliko se nyt perimätaiteilijoita hänen mukaansa ja jokaisella on hänen mukaansa mahdollisuus tulla työläistaiteilijaksi.

Tällä hän viittasi mitä ilmeisemmin siihen, että taiteilijoiden työhön on kuulunut aina nämä vähintään  kolme kategoriaa, jotka hän oli provokatiivisesti  jakanut em. ryhmiin. Luulenpa että harrastelijoilla hän tarkoitti mm. niitä taiteilijoita jotka tekevät esim. muuta työtä oman taiteellisen toimintansa ylläpitämiseksi, perimätaiteilijat olivat lienee niitä joilla on joku joka heitä ns. elättää ja sitä kautta tämä perimätaiteilija ei ole sidonnainen välttämättä tähän pätkätyöläisyyteen ja kolmas (ilmeisen pyhitetty) oli työläistaiteililija joka itse tienaa ns. omalla työllään ts. omilla taiteellisilla töillään elantonsa.

Suurin osahan taiteilijoista tekee nimittäin jotain muuta työtä (PALKKATYÖTÄ) oman taiteellisen toimintansa lisäksi. Ts. taiteilijan työ ei käytännössä todellakaan ole yhteiskunnan varoilla elämistä vaan tässä työssä monet tekevät ihan älyttömän paljon töitä kaikilla tasoilla sekä palkan edestä, vapaaehtoisesti, jopa yrittäjinä että vapaana työnä.

Apurahoja saavat hyvin pieni osa taiteilijoita.

Väitän jopa että suuri osa taiteilijoista tekee työtä paljon enemmän kuin keskiverto kansalainen ja ihan varmasti ne jotka ottavat työnsä vakavasti tekevät niin aina ja väitän että poikkeuksetta. Minusta on lapsellista väittää tai vihjailla että ns. ainoita oikeita taiteilijoita ovat nämä ns. työläistaiteilijat. Jotta voisi sanoa että tämä työläistaiteilija olisi se ns. ainoa ja oikea taiteilija (nykyaikana) niin silloin olisi työläistaiteilija myös määriteltävä joksikin..no ..mutta onhan se..se ilmeisesti on määriteltykkin jossain bambilla ratsastavaksi Maxiksi. Mitä pahaa siinä sitten on? ei mitään..se on valintakysymys, johon meillä länsimaissa on varaa. (vielä) 

Ja nyt palataan siihen arvoperusteiseen markkinointityöhön, joka on kansankielessä jo ihan sulautunutta termistöä tai ainakin se on ihan suoraan käytössä. Taiteilijoilla se on käytössä siinä mielessä, että kunhan vain tekee intohimolla työnsä (subjektiivinen käsite) niin kaikki on ns. " hyvin". Tiedän että on suorastaan törkeää verrata taiteilijan työtä jotenkin markkinointiin, koska taiteilijahan ei käytännössä markkinoi ellei ala "huoraamaan". En puutu siihen väittämään nyt tässä kirjoituksessa mitenkään.

Mutta jos asiaa katsoo siltä kannalta että taiteilija kuuluu maailmaan tietynlaisena osana niin siitä vinkkelistä katsottuna taiteilijaa ja taitelijan työtä(töitä) aina markkinoidaan jotta taiteilija voisi arkisesti sanottuna elättää itsensä. Sen tekee vain joku muu kuin taiteilija itse. Tähän tarkoitukseen on jos jonkilaista "välinettä" olemassa lähtien galleriatoiminnasta managerointiinkin nykyisin. Se on jo arkipäivää. Siinä ei ole mitään uutta. Eikä se tarjoa mitään uutta, koska VÄLINE on vanha ja tämän välineen käyttämiseen on reunaehtoja olemassa.

Vaikka taiteilijat niin mielellään ajattelisivatkin että saksillahan on todellakin olemassa muitakin käyttötarkoituksia (kunhan ne keksitään) kuin paperin leikkaaminen (onhan niitä toki :)..).  

MUTTA  tämä väline vain vastaa helposti ja suunnitellusti sekä kovin helposti myös pelkästään arkipäivän kysymyksiin esim. toimeentulosta ja siihenkin vain pinnallisesti.

Mihinkään muuhun se ei tunnu kuitenkaan vastaavan..silä jos sitä alkaa ajattelemaan arvojen pohjalta niin mikä arvo sieltä löytyy?...jotenkin tuntuu että se ei riitä että toimeentulo olisi se arvo..mikä syvällisempi merkitys..mitään ei löydy..vaikka sitä kuinka pyörittelisi. Toimeentulonhan voisi esim. järjestää ihan toisin vaikkapa ihan erilaiseen vaihdantaa perustuen. mutta se ei ole valitettavasti nykyisessä arjessa kyllä oikein mahdollista. Toisaalta pitääkö toimeentulo ja arvot jotenkin sekoittaa toisiinsa..no tietenkin pitää. Muu ei tule kysymykseenkään.

On erittäin vähän ajateltua väittää että jokainen taiteilija ei tätä asiaa tietäisi ja että se olisi jokin uusi tai ihmeellinen asia tässä muka vanhanaikaisessa taiteilija joukossa, joka olisi jotenkin vanhanaikaisena jäänyt soittelemaan lehdelle viulua..eikä näin ollen vain jostain ihmeellisestä muutosvastarinnasta vain haluaisi pelkästään tunnesyistä jotenkin osallistua tähän elämään ja maailmaan jossa ollaan.

NO hyvä on.. otetaan sitten se provokaatio vastaan ja väitetään, että:

Tämä työläistaiteilijakeskustelu julkkistaitelijan sanomana on suorastaan kärjistetysti sanottuna lause siitä että:

"KYllä minä työläsitaiteilija tiedän mitä on olla oikea taiteilija.. niin... luokkajaan koko taitelijaporukan vähemmän työläisiin ja enemmän työläisiin ja pikkuisen pehmennän sitä sanomalla että jokaisella on mahdollisuus tulla työläistaiteilijaksi..(kuten myös esim. jenkeissä jokaisella on ..mahdollisuus tulla ihan miksi vain kunhan tekee riittävästi oikealla yrittäjämielellä töitä tietyllä tyylillä)... Ajatus sisältää selvästi ja erittäin helposti myös sen että jokaisella on kaikesta riippumatta oman "onnensa" avaimet vain ja pelkästään omissa käsissä.

Siinäpä se onkin kiteytettynä koko ajatus: uusissa vaatteissa sekä hupsiskeikkaa ihan nurin päin kuin ollaan kaikissa näissä maailmaa peittäneissäkin talous ja muissa teorioissa sekä käytänteissä sun muissa vähäpätöisissä pikkuseikoissa väitetty ja tehty jo aikaa sitten.

Työläinen onkin yhtäkkiä yrittäjä ja yrittäjä työläinen ihan perusjuuriltaan.

Huolimatta siitä ollenkaan että missä eletään ja mikä on järjestelmän henki.

Jotenkin muistuttaa vähän  samaa puheetta mitä taannoinen presidenttiehdokkaamme puheli ennen vaaleja, kun sanoi olevansa "työväen presidentti" vaikka edusti ihan eri aatetaustalla olevaa ajatusmaailmaakin.

Tässä ei ole lienee siitä kuitenkaan kyse..enemmän on kyse varmaankin statuksesta. Minulla ei ole yrittämistä vastaan mitään mutta miksi kummassa joku väittää olevansa työläinen jos on ihan selvästi yrittäjä ALV velvollisuuksineen ja itsensä sillä elättäen???No juu ei se ajatusmaailmaa ja sen filosofioita muuta mutta se muuttaa käytäntöä joka taasen asettaa toiminnalle rajoja jotka ohjaavat tiettyyn suuntaan käytäntöä ja sitä kautta ajatuksiakin.

Ehkäpä tämä sisäinen yrittäjyys on sekoittanut pään tai jotain muuta yhtä kummallsita. 

Mutta vitsi vitsinä ja hieman vakavammanin sanottuna: Mistä se voi hyvinkin kertoa? Se kertoo siitä että elämme kaupallistuneessa maailmassa, jossa kuusta voi tehdä tähtiä ja tähdistä ..no vaikkapa pikkuleipiä.

 

Mitä tästä sitten jää jäljelle?

Rehellisesti sanottuan mielikuvamarkkinointi itse kaupallisuudelle ja siihen liittyen sisäiselle yrittäjyydelle (arkipäivälle ja siinä selviytymiselle) on tehnyt tehtävänsä. Kaupallisuus välineenä ja ratkaisuna on jopa niin hyvin markkinoitu asia että jopa jotkut taiteilijat itse alkavat lokeroimaan itseään harrastelijoihin, ammattilaisiin jne ja jne. eli selkeästi luokittelevat taiteilijat eri luokkiin. Siitä puuttuisi vielä se että samassa yhteydessä määriteltäisiin se että kuinka tärkeä mikin luokka on ja miksi...:)..

Niin on kyllä tehty varmaan aina sen myönnän, mutta nykyisin se tehdään julkisesti.

Taiteen moniarvoisuus ja ulotteisuus voi hyvinkin kadota tämän ajattelun alle pitemmällä aikavälillä. Se todellinen ahdasmielisyys asustelee lienee siellä missä ajatuksellinen taiteen vapaus kahlitaan johonkin lokeroon kuten vaikkapa siihen että kuka on mitäkin.

Moniarvoisuus voi kadota sen massan alle jota voimme kutsua vaikkapa nimellä hyvin markkinoitu taide. Mutta mikä taide valikoituu siihen että sitä markkinoidaan ns. hyvin? Siinäpä kysymys. Markkinoinnin kohteena kun ovat läpikaupallistuneessa maailmassa  yhtälailla kaikki .. siis kaikki taiteilijat itse, että myös muut että myös esim. museo väki. Se ei voi olla vaikuttamatta kaikkiin.

Sen ajatuksen voi todellakin johtaa ihan vain siitä että voimme katsoa taidetta kuten valtavaa suuryritystä arkipäivän tarpeista lähtöisin..koska elämme läpikaupallistuneessa maailmassa. Se kulma katsoa on vain suppea. 

Ja voisimme valita toisin jos haluaisimme. Luommehan itse oman kulttuurimme.