Halusin linkittää tänne sivustolleni tärkeäksi kokemani asian ja se on lasten tasa-arvoisuuteen ja toistensa kanssa tasaveroisuuteen liittyvä asia. Se on nimittäin tasavertainen mahdollisuus osallistua koulun järjestämään toimintaan ja varsinkin kun se tapahtuu KOULU aikana sekä edistää yhteisöllisyyttä.

Tässä linkki Kirsi Marttilan Blogiin. Omassa lapsuudessani oli itsestäänselvyys, että lapset asetettiin automaattisesti toistensa kanssa tasaveroisiksi..niin ei ole enää kuitenkaan ollut pitkään aikaan. Mallissa jossa vanhemmilta edellytetään koulun opintoretkiin liittyvää kustantamista on ehdoton epäoikeudenmukaisuus joka asettaa ja opettaa lapsille sen että kun on köyhä niin silloin siitä on maksaman ja kun on rikas niin silloin siitä on selvää etua kaikinpuolin. Jos koululla ei ole varaa järjestää kallista matkaa jonnekkin kauas retkeksi voi käydä hyvin pienempikin matka...kunhan matka on sama kaikille silloin kun on kyse koulun ja luokan matkasta, jokainen voi tehdä omalla vapaa ajallaan mitä haluaa. Jos varakkat vanhemmat haluavat auttaa koulua lahjoittamalla koululle rahaa sen tulisi olla mahdollista mutta kenenkään ei olisi pakko "lahjoittaa". Veronkeräyshän on jo osaltaan osallistumista yhteiskunnan tärkeisiin toimintoihin.  

Tämä nykyinen pakkolahjoitus kulttuuri ei ole oikein varsinkaan maassa jonka pitäisi olla hyvinvointiin ja tasa-arvoon tähtäävä kaikille ihmisille. Toivon totisesti, että tämä asia korjaantuu.

 

ps. kun ajattelee puhtaasti vain lapsen etua niin lapselle kysymys kuuluu näin:

 

"Voinko osallistua reissuun vaiko en? ja jos voin niin millä ehdolla?"

 

eli kysymys kuuluu MITÄ EHTOJA opetamme lapsille?

 

Perustuvatko aikuisina periaatteemme pohjimmiltaan siille että jokainen on arvostettava ihmisenä vaiko sille että jokainen jolla on jotain omaisuutta on arvostettava ihmisenä ja siksi jopa oikeutettu johonkin? Toivoisin että kasvattaisimme lapsistamme niitä ihmisiä jotka välittävät muistakin kuin itsestään ihan automaattisesti..ja se ei muuten tarkoita samaa kuin että menettäisimme yksilöllisyytemme ollessamme osa jotain kokonaisuutta joksi voi kutsua vaikkapa yhteiskuntaa.

 

 Lisäänpä tähän vielä Allyn kirjoituksen LINKIN jotta asia havainnoillistuisi selkeästi mistä on kyse.