"Muotokuva" Tempera, öljy ja tussi kankaalle 160x110 cm v.2012

"Omakuva" Tempera, tussi ja öljy kankaalle 150x110 cm v.2012

12.5.2012 lauantai juuri ennen äitienpäivää

Rakas päiväkirja: 

"Äkkipikaisena, ärhäkkänä ja suustaan pahana ihmisenä sitä haluaa välillä puolustaa ja löytää hyviä syitä olla yllämainittua. Eipä silti eipä noita ominaisuuksiaan osaa edes hävetä eikä ole oikeastaan koskaan osannutkaan. Senpä takia sitä sitten ei oikein osaa ´"muuttuakkaan".

Noiden ominaisuuksien takia sitä on sitten joutunut ties minne ja tavannut ties ketä. Näin ihan hyvässä mielessä ajateltuna. Harvemmin on tavannut itseään ärhäkämpää tai enemmän suustaan sammakoita lipsauttelevaa. Mut onneksi sellaisiakin on tullut tavattua.

Suomessa on yksi asia josta olemme ylpeitä (joskus tuntuu että ihan ylitse muiden) ja jota ei saisi epäillä eikä millään muotoa oikein edes asettaa kyseenalaiseksi tai jos asettaa se tulisi pehmentää kaikella tavalla.  Se yksi asia on tasa-arvo ja ihan kaikella tavalla ajateltuna. Tämä juontaa varmaan pitkälle siihen aikaan kun suuret ikäluokat rakensivat hyvinvointia mm. lapsilleen koulujärjestelmää jossa pyrittiin tasa- arvoon. Ilmapiiri 70-luvulla ja vielä 80-luvullakin oli nimenomaan siihen tähtäävää kaikilla tasoilla.

Tästä on nykyiaikana kuitenkin tullut jonkilainen jokaisen suuhun muotoutuva "totuus", jota vasten peilataan kaikki, jopa ne pahat teot silitellään tasa-arvon ja ns. oikeudenmukaisuuden viitan alle. Tasa-arvoa tai sen puutetta voi nähdä kaikkialla ihan normaali arjessa. 

Miten nämä meikäläisen ärhäkkyys ja "suustaan paha" sekä tasa-arvo nyt sitten  oikein liittyvät yhteen? Ne liittyvät mitä suurimmassa määrin yhteen. Arki ja asioiden arkistuminen on nimenomaan se joka muuttaa pitkällä aikavälillä ihmisten elämää jopa radikaalilla tavalla. Siksi nämä omat sammakot tuntuvat usein liittyvän sitten ihan arkeen ja arjen "pikkuasoihin, joilla ei muka muka ole todellisuudessa mitään merkitystä elämässä."

Esimerkki viime ajoilta tavallisesta elämästä:

Eräässä juhlatilaisuudessa yksi nuori mies kertoi kysyttäessä  "..että hänen vaimonsa pukee hänet siksi että osaa sen paremmin." ts. vaimo puki miehensä eli päätti hänen vaatetuksestaan, koska "oli siinä parempi".

Tämä samainen nuori mies on hehkuttanut kuinka tasa-arvo on hänelle itsestään selvää sukupuolien valillä.

Hmm..enpä tiedä.. itse ajattelisin että toisen pukeminen on mitä suurimmassa määrin vallan käyttöä. Oli siinä pukemisessa "parempi" tai ei. Sillä ainahan joku on siinä "parempi" jos niikseen tulee. Siitähän on aina hunnutetuista naisista asti hyviä esimerkkejä ja kautta koko historian. Osa hunnutetuista naisistakin sanoo haluavansa pitää huntua ihan siksi että se suojelee ja vastustaa " länsimäisen naisen paljaan pinnan pakkoa".

Ymmärrän sen toki yhtenä kantana, joka on syntynyt jostain todellisuudesta käsin. Omani on vain toinen. Nämä kannat kuitenkin kertovat sen kuinka tärkeä asia pukeutuminen ja pukeutumatta oleminen yleensä ovat. 

Tässä tapauksessa puettu mies on itse kuvataiteilija joten visuaalista silmää ei ainakaan puutu. Se on sitten eri asia onko kiinnostunut pukemaan itseään esteettisesti silmää miellyttäväksi. Mutta sekin on oikeus tehdä niin.

Asia voi tuntu pieneltä ja ihan täysin suorastaan mitättömältä "koska onhan asia kuitenkin päätetty kahden aikuisen ihmisen kesinäisissä sopimuksissa jonkilaiseksi ja sitä leimaa täten ihan täydellisesti "tahtotila ja halu tehdä jollain tavalla. Ketään ei siis pakoteta mihinkään". " On kuitenkin jännittävää että yhä edelleen on olemassa sosiaalinen koodi jonka mukaan "nainen pukee miehensä parisuhteessa (ja perheessä???)" . 

Tätä voisi kritisoidan monellakin tavalla, mutta tarkastellaan sitä "lapsi" näkökulmasta: Ihminen joka puetaan jollain tavalla, jonkun toisen tahdosta, vertautuu ikään kuin lapseen.  Lapsi saa päättää vain tietyissä raameissa sen mitä pistää päälleen. Lapsi ei myöskään ole itse vastuussa siitä onko vaatetta esim. tarpeeksi paljon jotta ei paleltuisi tai ettei tulisi liian kuuma. Lapsi myös "antaa" aikuisen pukea vaatteet päälleen, koska "ymmärtää" sen, että toinen tietää paremmin mitä pitäisi pukea. Itse asiassa tässä ko. miehen pukemisasiassa on mielestäni kyse juuri tuosta. Vastuusta, joka siirretään toisen harteille ja se on jollain tavalla vain ihan hiivatin raivostuttavaa.  Eikö sitä nyt vain voisi kulkea ihan vaan "rumana" jos ei ole tarvetta kaunistautua. Onhan kuvataiteessa naiset "kulkenee karvakintuissaan" jo ties kuinka kauan.  

Mutta tuli sitten kuitenkin möläytettyä sosiaalisesti juhlatilanteessa epäsopivasti isoon ääneen:

"Pukeeko sinun vaimosi sinut? " ja hölmistynyt ilme tietenkin perään. ja sitten pehmittelyä tuolle möläytykselleen.. " No..ollaanhan me jo tunnettu niin kauan että kait sitä voi sanoa..taidanpas lähteä viemään nämä ruokatarvikkeet tuonne tiskiin jottei tule sanottua enempää" ja hyväntahtoinen virnistys päälle. 

Jäin miettimään asiaa. Tässä käytännön konkreettisessa asiassa eli tässä pukemisasiassa on myös mielenkiintoista se että ko. puettava vertautuu ikään kuin lapseen ja heti kun joku toinen pukee jonkun toisen tuo on nimenomaan sen vertauskuva hyvin helposti.

Nyt joku voisi sanoa ja sanoiskin että "tälläisiä me nykyajan naiset ollaan. Ollaan vaan määräilemässä sitäkin että mitä ne miehet saa pukea edes päälleen" Tämä lause ja ajatus voisi jatkua ja jatkua ja vielä kerran jatkua..mutta pointti tälle lauseelle piilee sosiaalisesti herätetyssä syyllisyyden tunteessa, joka kuteinkin tuntuu olevan " se puheenaihe joka tapauksessa sanoi sen miten tahansa".

Yksi nuori Pop ikonimme sanoi ihan pari päivää sitten lehdessä että "Ihan on vittumainen, itsekäs ja panee kaikkea mikä liikkuu.." Hienoa..mutta valitettavasti se pitää sanoa vielä ääneen eikä se ole itsestäänselvyys joka vain on.

Pointti piileekin enemmän siinä miten tähän asiaan suhtautuu tietoisesti ymmärtäen ja ollen jotakin mieltä. Kaiken tuon herätetynkin syyllisyydentunteenkin tai oli se tunne mikä tahansa voi sivuuttaa asenteella jonka valitsee tietoisesti. Katsoo asioita vain ihan tahallaankin vastarannan kiiskenä. On piru vieköön eri mieltä jo ihan periaatteestakin. No näinhän sitä on tullut tehtyäkin...mutta hiiskutti kun siitä on sitten kokenut huonoa omaatuntoakin jälkikäteen draaman laannuttua ja ajatuskrapulan iskettyä päälle tai vähintäänkin on tullut "ajateltua" asiaa. Niin kuin nytkin.

Eipä silti ärhäkät ja suustaan pahat "muut" ihmiset  kummasti nostavat kuitenkin omaakin karvaista itsetuntoa ja huomaa että tuossapas onkin mainio kaveri kun tolleen menee paukauttamaan. Omassa itsessään ko.ominaisuuksiaan on tottunut lapsesta asti vähän varomaan, koska on siihen niin voimakkaasti sosiaalistettu..mutta ei koskaan ole niitä "karvaisia" ominaisuuksiaan voinut kuitenkaan kitkeä poiskaan.

Nykyisin ei enimmäkseen enää jaksa välittää muiden reaktioista sen enempää vaikka tuntuu ne silti ilmasta aina haistelevan..tässä armoitetussa juuri alkaneessa keski-iässä tajuaa sen että tajuaa muiden vaikuttaneen ja tajuaa sen että niin ei tarvitse oikeasti olla. Tajuaa sen että elämä on tässä ja sitä on myös takana ihan oikeasti. 

Silti itse ei todellakaan sovellu siihen miten tämä pitkä, pitkä elämänvaihe keski-ikäisenä on jotenkin sosiaalisesti normitettu negatiivisellä tavalla ja toisaalta ei sovellu myöskään johonkin ihanne kuvaan keski-ikäisestä. Näillä kuitenkin mennään. :) eikä se maailma kovin nopeasti näköjään muutu. Se saa vain pikkuriikkisen uusia kasvoja koko ajan.

Tulipahan sanottua tallaista tällä kertaa. :)  Nyt työhuoneelle..

Minusta on aikalailla selkeää että eri ihmisissä nuo yllä olevat elementit esiintyvät erilaisina määrinä ts. nainen voi olla jossain määrin feminiininen - maskuliininen ja mies jossain määrin maskuliininen - feminiininen eri päissä janaa jossa ko. elementit sijaitsevat ääripäissä eli ts. ajattelen että yksilö ei välttämättä eikä läheskään aina sovellu siihen "kaavaan" jolla yksilön ominaisuudet määritellään yleisellä tasolla keskimääräisesti tai voisi sanoa jopa jollaisenakin "ihanne" maskuliinisuuden tai feminiinisyyden ilmentymänä sosiaalisissa ympäristöissä. 

Elämänkaariteoreetikot Havighurst ja Levison ext. ovat omassa työssään sosiologian saralla Freudin ja Jungin jalanjäljissä, jotka pohtivat aikoinaan ihmistä, lyhyesti sanottuna, yksilönä psykoanalyyttisestä näkökulmasta katsottuna, todenneet että ihminen sosiaalistuu mm. näihin vallitseviin sukupuolta "esittäviin" kategorioihin jo varhain lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Freud ja Jungkaan eivät kieltäneet näiden sosiaalisten verkostojen olemassa oloa tai vaikutusta vaikka heidän näkemyksensä lähtikin enemmän yksilöstä.

Sigmund Freudin mukaan yksilöpsykologian ja sosiaali- tai joukkopsykologian vastakohtaisuus,joka vaikuttaisi ensi silmäyksellä hyvinkin merkittävältä, kadottaa lähemmin tarkasteltuna suurenosan jyrkkyydestään. Yksilöpsykologian käsittelee yksilöä ja tutkii miten ihminen pyrkii tyydyttämään viettiyllykkeitään, mutta vain harvoin, poikkeus edellytysten vallitessa, ihminen voi jättää huomiotta yksilön suhteen muihin ihmisiin. Psykologia yleensä tarkastelee hänen mukaansa yksityisen ihmisen taipumusten, viettiyllykkeiden, vaikuttimien ja tavoitteiden vaikutusta hänen toimiinsa ja lähisuhteisiinsa, mutta psykologiassa tarkastellaan myös ”psykologisia joukkoja”, joka lähtee yksilön tarkastelusta (Freud 1921, 11–30.) Elämänkaari teoreetikot Eerikson, Havighurst jaLevison perustavat näkemyksensä ihmisen kehityksen vaiheittaisesta etenemisestä.  Mielenkiinto on psykologisissa mekanismeissa kuten ajattelussa, motivaatiossa, tunteissa ja sosiaalisessa toiminnassa ja niiden muutoksessa ikäkausista toiseen (Nurmi & Co, 2009, 11). Asiaa ovat käsitelleet monet monet teoreetikot em. mukaan lukien omalta kannaltaan ja aina Judith Butlerista alkaen mm. feministisessä viitekehyksessä. Eli konteksti asian käsittelylle on laaja teoreettisestikkin.

Pierre Bourdieu sanoo että pitkä sosiaalistamistyö on valmistanut ja taivuttanut ihmisen toimimaan jollaintavalla antamalla palkintoja jostain tietystä käyttäytymismallista. Ryhmä johon ihminen kuuluu edellyttääettä omia ”sielullisia perusarvoja” vaalittaessa kunnioitetaan ryhmän ihmisyyttä ja sopeudutaan sensääntöihin. Bourdieu ajattelee, että sellaista yhteisöä ei ole olemassa joka ei antaisi tunnustusta niille jotkatoimivat sen pelisääntöjen mukaan. Täydellistä pelisääntöjen noudattamista ei odotetakkaan vaan sitä ettäihminen antaa merkkejä siitä että niitä kunnioitetaan näkyvästi (Bourdieu 1994,  157 -  161.)

Uskon että myös omakin ideologinen rakentumiseni on lähtenyt nimenomaan yllä olevista seikoista kasvamaan siihen mitä se on nyt. Siinä mielessä en ole vapaa individuaali yksilö valitsemaan ajatteluani vaan mm. se mitä olen nähnyt ja millaisessa ajankuvassa olen lapsuuteni  ja elämäni muutenkin elänyt vaikuttaa minuun tavalla tai toisella. Uskon tähän hyvin pitkälle ja ajattenkin että ihminen kehittyy ja muuttuu ajansaatossa jollain tavalla enemmän "itsekseen" ja löytää aidon "omansa" ajansaatossa. Siinäkin mielessä olen aikani lapsi. Paitsi että olen taipuvainen ajattelemaan että elämä ei ole portaittaista ylösnousemista vaan se on pikemminkin metsässä tms. hapuilua ja jonka takia ihminen voi palata aina alkupisteeseensä ja kerrata asioita vaikka loppuelämänsä ajan aina jollain tavalla muuntuneena. Näin myös tässä feminiinisyys / maskuliinisuus asiassa. 

Miksi ihmeessä, jos tunnen, että ko. feminiinisyys / maskuliinisuus asia on jotenkin jo ns. käsitelty (?) myös ehkäpä kuvataiteessa palaan ja jollain tavalla haluan tätä hämmentää?

Ihan siksi, että olen havainnut että juuri nyt ja tässä ajassa on olemassa ilmiö joka on palauttamassa asiaa uudelleen käsittelyyn. TAVALLAAN.  

Nimittäin nykyisillä 80-luvun ja 90- luvun nuorilla aikuisilla tai ainakin täysi- ikäisillä on ollut tyystin erilainen kokemuspohja ja sosiaalistamismalli kuin aiemmin. On eletty maailmassa jossa ylläolevat asiat ovat ikäänkuin jo olemassa ja jokseenkin myös sosiaalisten verkostojen sisällä olevia asioita. Näkemys, kokemus ja tuntemukset on imetty itseen sukupuolesta huolimatta tai juuri sen takia niissä vallitsevan ajan ilmiöissä jossa eletään. On ehkä syntynyt jonkilainen hämmennyksen vaihe ajassa sen kautta.

Nimittäin nykyisin, vaikka toisin voisi luulla, esillä ovat yhä enemmän ja enemmän ne merkit jotka vahvistavat sukupuolittunutta ajattelua. Sen voi todentaa vain katsomalla ympärilleen ja näkemällä mm. yhä laajamittaisemman vaikkapa kauneuskirurgian käyttämisen ja se ei ole ollenkaan vain "naisten" tai tyttöjen omaisuutta" ajatuksenakaan vaan se koskettaa myös poikia ja miehiä. Uskon että se ajaa yhä syvemmälle johonkin kriisiin kun ajattelee sitä sen kannalta että löytäisi todella sen itsensä sieltä jostain ja sukkuloisi hämmentymättä sukupuolensa vuoksi tai siitä huolimatta tai sen takia kaiken sen feminiinisyyden ja maskuliinisuuden rajamaastossa ollen välillä enemmän ja vähemmän maskuliininen ja feminiininen.

Minusta on jännää että näkyy yhä enemmän nuoria miehiä jotka ovat ihan yhtä hukassa oman kehonsa kanssa kuin aikoinaan naispuoliset tytöt. He ovat yhä enemmän hukassa ja yrittävät nähdä itsensä jotenkin kaiken tämän "kulttuurintuotteen" lävitse. Aivan kuten tytöt ja feminismissäkin aikoinaan on jo todettu moni kertaa.

Mutta miten heihin tullaan suhtautumaan?

Se on se mikä on kaikkein mielenkiintoisin asia tässä tapauksesa: Tullaanko heille kosto mielessä antamaan "samaa kauraa" kuin tytöille aikoinaan ja nytkin (näen koston soisaalistamisprosessina jossa tietyt sukupuolelle "tunnistettavat" merkit siirtyvät sukupolvesta toiseen)  vai suhtaudutaanko heihin myötätuntoisen ymmärtävästi? Uskon että molempia tapoja nähdään jo ja molemmat tulevat yhä enemmän vain näkymään ja varmasti kaikkea mahdollista sen lisäksi. 

Omalla sukupolvellani on ollut se onni että olemme eläneet ajan jolloin kaikki tämä tuli tälläisenaan ja oli olemassa vielä muisto jostain jostain kehon luonnollisuudesta ja juuri sen takia on ollut ehkä helpompi nähdä tätä asiaa jotenkin luonnollisempana sukkuloimisena puolella ja toiselle. En tiedä..:) Aika on siitä jännä että se voi olla yhtäaikaa läsnä ja muutos ajassa voi olla aika pieni ja joskus jopa takaperoinen jännällä tavalla.

Että tallaista pohdiskelua tällä kertaa. :)

Viittaukset:

Freud s. 1921. Joukkopsykologia ja egoanalyysi. Kustannusosakeyhtiö Moreeni ja Markus Lång.

Bourdieu, P. 1987. Sosiologian kysymyksiä. Tampere: Vastapaino. 

Jung, Carl 1964. Symbolit piilotajunnan... 

Nurmi J-E., Ahonen T., Lyytinen H., Lyytinen P., Pulkkinen L., 
Ruoppila I., 2009. Ihmisen psykologinen kehitys. Helsinki: WSOYpro Oy.

Tajusin äskettäin että elämme jonkilaisessa pakko onnellisuuden paatoksessa. Pakko onnella perustellaan kaikkea sitä mitä pitäisi tehdä ja mille maailman pitäisi näyttää itse kunkin silmissä. Pakko onni on sitä että pitäisi kokea itsensä onnelliseksi huolimatta siitä mitä maailma on. Maailma näyttäytyy ikään kuin viihteenä ja ankean arjen vastapainona fantasioissa. Tässä maailmassa jossa kaikelle on olemassa vissiin se hintalappu ja jokin hyödyllisyys merkitys.

Itseasiassa se on se mikä estää näkemästä todellisuutta. Pakko ja pakollinen keski-ikäisen naisen onni tai itseensä tyytyväisyys. Onni itsestä ja onni kaikesta mitä se "itse" sisältää. Olen miettinyt asiaa paljon. Tavallaan. Enkä todellakaan osaa sanoa mitä kaikkea pakko onni on.

Sen tiedän, että pakko onni tulee jostain ulkoapäin ja jotenkin tiedostan sen olemassaolon ihan automaattisesti. Luulen että se johtuu tästä maailmasta jossa eletään. Se ei ole ainakaan minulle jotenkin sisäsyntyistä ja minussa olevaa. Pakko onnen vastakohta ei ole onnettomuus tai onnen puute vaan se on eräänlainen kysymysmerkki ja tietynlainen vapauden tunne.  Pakko onnellisuuden puute ei tee onnettomaksi, mutta en kyllä tiedä tarkasti sanottuna, että miksi se sitten tekee..joten lähden etsimään sitä...mitä se sitten lienee onkaan.  

Minusta pakko onnellisuus tavallaan harhauttaa etsimään onnea joka sijaitsee jossain jossain ..jossain sellaisessa paikassa jota ei edes ole olemassa. Se pistää ikäänkuin silmälaput silmille ja sokaisee mahdottomuudellaan. 

Miksi ihmeessä puhun edes moisesta asiasta? No se johtuu ihan siitä että olen keski-ikäinen nainen, koen itseni kokonaiseksi enkä pelkää enää maailmaa. Mutta en koe oman onneni koostuvan niistä palasista joita minulle tarjoillaan. Mutta koen että näen sen onnettomuuden mikä on synnyttänyt pakko onnen vaatimuksen ja sen ylipäätään että sitä tarjoillaan julkisesti kaikissa niiissä ympäristömme onnellisesti hymyilevissä naamoissa, joita on joka paikka pullollaan.  

Mitä minulle sitten tarjoillaan? No minulle tarjoillaan naista ja naisen kuvaa joka on satuhahmo. Keski- ikäinen, puumakin ja kaikella tavalla täydellisen tyytyväinen itseensä fyysisesti  ja jotenkin ulkopuolella vahvana ja voimakkaana. Ikuisen onnellinen ja ikuisen kestävä. Se on ikäänkuin tarjottimella ja liittyy pakko onnen todistamiseen. Yritin tavoittaa sitä viime vuonna töissäni. Tavoitinkin. Olin rehellinen. Mutta tajusin samalla, että se on onni joka tarjoilee itseään huoran lailla ja joka ei ole minussa vaan ympäristössäni. Nyt katsotaan todella miten käy. 

Mitä minä sitten olen?

Minä olen ihminen ja olen alussa uutta taiteellista prosessia. Kirjoitan jotta jäisi jokin jälki näistä hetkistä ennen varsinaisia teoksia. 

Nimeltään: Kolmen päivän projekti.

Koska tämä teos perustui enemmän prosessin kulkuun kuin itse teokseen tai siihen millainen teos on visuaalisesti se vaatii lyhyen kuvauksen prosessista ja taustoista tms. Käytän tässä vapaan assosiaation menetelmää, jolla tämä blogikeskustelu tuntuu olevan aika luontevaa, koska se säilyttää sillä tavalla mielipidekirjoitus -luonteensa.

Taustatyöni olen tehnyt Laasasen suhteen jo vuosia sitten. Mikään ei ole muuttunut näköjään sitten viime "näkemän". Tämä teos lähti tulemaan vain ja ainoastaan siksi että Laasanen oli napannut minut nettivirrasta omaan blogiinsa ei vapaa -ehtoiseksi kommentaattoriksi. Enkä ajatellut jäädä siihen vain velttona makaamaan. Enkä myöskään halunnut käyttää pelkästään tehottomia sanallisia keinoja nettirepostelua vastaan, joka tällä kertaa kohdistui minuun itseeni lievässä muodossa. 

Edustamme Laasasen kanssa henkilöinä ihan eri näkökulmia ihmisen tasa-arvoon ja pariutumiseenkin liittyen. Vuosia sitten olin erityisen kiinnostunut miesasiasta naisnäkökulmasta, mutta koska en ole mies vaan nainen halusin jotain mistä voisin ulkopuolisena tarkkaila miesasiaa. Yksi lukuisista nettilähteistäni, vapaan tiedon alueella, oli silloin silloiset Laasasen blogit. Se vain siksi, että olin sattumalta kuullut ko. hemmon kirjoittamasta opin-näytetyöstä, joka oli heti mediamyllytyksen keskiössä. 

Kiinnostuksen kohteeni ei ole kuitenkaan Laasasen ajatukset tai tieteellinen tukimus sinällään, koska siinä ei ole mitään sellaista joka olisi herättänyt syvemmin tutkittuna mielenkiintoani. Kaikki tämä toimi motivaattorina tämän netti-teoksen synnylle. Rehellisesti sanottuna jotkin otteet Laasasen Huoltamo blogista vaikuttivat eilen lähinnä jostain hömppä novellisarjasta repäistyiltä. Lainasin myös visuaalisiksi elementeiksi näitä sanoja. Sanoja jotka kuka tahansa olisi voinut kirjoittaa jossain viidensentin novellissä. Kirjoitin tekstiin myös lisäyksiä kirjaimin visuaalisiksi efekteiksi korostamaan sen tunnelmaa.

Laasasen blogit  tuntuu /(tuntuivat) liikkuvan enemmän hämärän rajamailla tieteellisyyden viitassa. Laasanen oli kuitenkin ensimmäinen nettipersoona jonka blogeissa törmäsin aiemmissa postauksissani kuvailemaani laajamittaiseen nettihyökkäilyyn. Siihen aikaan se oli suoranaista anonyyminen väkivallalla uhkailua pahimmillaan. Seurasin montakin nettipolkua perässä ja jouduin neuvottomana katsomaan törkeää ihmisten repostelua, joka varmasti aiheutti pahaa mieltä ja jopa pelkoa kohteissaan.

Ymmärsin hyvin pian että ko. toiminnan tarkoitus on vallankäyttö ja vihan purkaminen ennemminkin kuin todellinen mies-asia. Uskon, että sen lopullisena tarkoituksena on vahvistaa henkisesti niitä konstruktioita, jotka pitävät nykyisinkin sukupuolien välistä epätasa-arvoa yllä. Ko. ryhmässä vaikutti olevan olemassa myös jotain yhdessä sovittua ja yhteisellä sopimuksella tehtyä toimintamallia niitä ihmisiä kohtaan jotka ajattelivat eri tavalla kuin Laasaslaiset, joiksi sitä vakiporukkaa sopii aika piankin "tutustumisen" jälkeen kutsua.

Olen kiinnostunut tässä ko. teoksessani enemmänkin siitä mitä ja miten pitkälle ryhmäytynyt nettiyhteisö toimii. Mikä on sen ryhmädynamiikka? ja liikuttava voima? Mistä jokin täysin abstrakti ja astraali ryhmä saa voimansa kun ei ole mitään kiinteää jota koskettaa? Mikä tekee sen vallan ja voiko siihen valtaan tehdä säröjä? Tämä teos on tehty nimenomaan säröksi.

Varsinainen prosessin kuvaus alkaa tästä:

Alkuvaiheessa en edes tiennyt että se johtaa tähän missä olen nyt.

Kommentoin erääseen blogiin yhtä kirjoitusta joka oli kirjoitus ko. henkilöstä ja sen saattena oli epäilys siitä että pysyykö Laasanen sanoissaan. Lyhyesti sanottuna sanoin Laasasen pysyvän sanoissaan. Kun kirjoitin kommenttia tajusin, että Laasasen kohdalla pätee puhumattomuudensääntö sen suhteen, että puhutaanko Laasaslaisten käytöksestä netissä avoimesti vai ei, joten päätin avoimesti sanoa mielipiteeni siitä että "tonttujoukko hyökkää".  En kuitenkaan voinut mitenkään tietää että, ulottuuko Laasasen loputon ja jatkuva itsensä netistä etsiminen myös Facebookkiin, mutta siitä huolimatta minulla oli sellainen olo että tämä voi olla mahdollista. Tämä tapahtui Facebookissa. 

Tästä seurasi se että Laasanen oli napannut minut henkilönä nimellä ja mielipiteeni ko. postauksesta mukaansa ja vienyt omaan blogiinsa kommentiksi. Huomasin sen, koska osasin odottaa jotain tuon tapaista kun rohkenen aukaista suuni omalla nimelläni ko. asian suhteen ja kohdistaen sen suoraan häneen. En vain enää halunnut olla sitä joukkiota joka toimettomana istuu nettivirrassa ja hiljaa vaikenee. Kävin itse muutamana päivänä katsastamassa ko. blogin jossa sitten pakko kommentointi olikin tapahtunut. 

Koskat tiesin miten Laasaslaiset toimivat osasin kirjoittaa ensimmäisen osani tälle teokselle tähän omaan blogiini siten, että se estämällä ja ns. poistamalla kirjoitusasullaan "hörhö"kommentit paljastaa jotain siitä tietoisuudesta joka Laasaslaisilla vallitsee kun he alkavat kommentoida ihmisten tekstejä. Laasaslaisten valta perustuu nimenomaan siihen, että Laasanen istuu hiljaa passiivisagressiivisena netti ikonina, muut peesaa ja perässä tulee anonyymi "hörhö" joukko joka hyökkää.

Nyt kuitenkin kävi niin kuin oli oletettavaakin eli tekstini (joka on 1.osa tästä teosesta ja alla luettavissa) jälleen liitettiin Henry Laasasen toimesta hänen blogisivulleen. 

Teoksen 2. osa ja sen toteutus

Laasanen puhutteli minua etunimellä vaikka ei ole koskaan minua tavannutkaan missään henkilökohtaisesti enkä ole hänen kanssaan keskustellut koskaan edes netissä omalla nimelläni. Ilmeisesti tarkoituksena oli tehdä kohteesta (minusta) säälittävä uhri, jo kirjoitusasun avulla. Laasanen ei esittänyt mitään perusteltuja vastauksia kysymyksiini ja intoutui myös tekstin lopussa suoraan kehoittamaan tonttujoukkoaan repostelemaan tekstiäni. 

Odottelin hetken ja kopioin kaiken ko. postauksen ja Laasasen kirjoittaman kaikkine kommentteineen omaan blogiini. Aivan kuten Laasanen itsekkin tekee kaikille niille jotka hän valitsee omien blogiensa "mielenkiinnon kohteiksi" Nyt vain "uhri" muuttuikin hyökkääjäksi, koska kaikki siihen astiset kommenti ja koko kirjoitus joutuivatkin jonkun toisen valtaan ja toisen blogille, toisen maaperälle eli minun maa/nettiavaruusperälleni.  

Tekstien konteksti ja hallinta ikäänkuin siirtyy ja ulkoistuu johonkin muuhun kuin mihin se on tarkoitettu. Sitä kautta myös niiden merkitys muuttuu. Uskon henkilökohtaisesti tämän asian olevan Laasasen ainoa syy siihen miksi hän ei kommentoi toisten blogeihin vaikka sitä pyydetäänkin. Se on kuitenkin aina toisen vallassa ja hallinnassa. Nettihän ei todellisuudessa ole mikään vapaa ja villikenttä jonka jokin suurempi voima on antanut jotenkin ihmisten mellastuskentäksi, kuten kaikki hyvin tiedämme. 

Tiedän omasta kokemuksestani, että kun joutuu siihen tilanteeseen, että omia tekstejä ruvetaan osoittaen käsittelemään netissä jotain tarkoitusta varten se aiheuttaa väkiselläkin tunteita ja se aiheuttaa kommentteja, mutta koska kommentointi oli "estetty" blogissani, henkisellä yliotteella ja sanojen "mahdilla", ainoaksi vaihtoehdoksi nettihyökkääjillä, jotka olivat siis nyt itse uhreja, jää kokoiltainen sivujeni tuijottaminen ja jatkuva niiden vilkuilu. 

Blogissani olikin huima määrä Laasaslaisten eri sivujen kautta tulleita vierailuja ja palaavat kävijät nousivat korkealle eli tiedän että tapahtumia seurattiin. Käsittelin tekstiä, koko illan, blogissani näillä työkaluilla joita minulla on käytössäni tässä, joten en edes odottanut mitään visuaalista tulosta tai mitään tämän kummempaa merkkiä joka jäisi varsinaisesta tapahtumasta jäljelle. Henkilökohtaisesti minulle riittää se että tiedän tämän koskettaneen joitain ihmisiä.

Teksti muuttui tavallisesta normitekstistä käsittelyn myötä koko ajan. Se muutti illan mittaan muotoaan monenlaiseksi visuaalisesti päätyen lopulta siihen muotoonsa jossa se on nyt ja johon se jää blogissani. 

Uskon, että moni niistä jotka seurasivat tapahtumaa kokivat milloin mitäkin ajatuksia ja tunteita tms. kun tekstin konteksti muuttui kokoajan erilaisten kirjoitusvaihtoehtojen myötä, milloin mitäkin korostaen tai häivyttäen sillä tavalla että teksti oli vain ja ainoastaan minun hallinnassani ja minun subjektiivisen sekä hyvin intuitiivisen käsittelyni kohteena, josta pulpahtivat päällimmäisiksi vain ne sanat jotka kuulen itse kaikkein tarkimmin.

Koko teos syntyi siis sen mukaan mitä ja miten vastapuoli reagoi mihinkin, kuitenkin niin että se oli kokoajan tässä blogissa hallussani. Olisi ollut mielenkiintoista tietää miten olisi käynyt jos Laasanen olisi uskaltanut astua kerrankin toisen nettimaaperälle perustelemaan käytöstään. Niin ei kuitenkaan käynyt.

 Yksi "hörhö" kommentoi/ oli kommentoinut tuossa aamusella ja vastaankin nyt hänelle näin ihan suoraan tähän kirjoitukseen jatkeena.

Luulen ensinnäkin,  että olet yksi teokseni osa ja naispuolinen sellainen IDA, mutta vastaan "hörhölle" kun "hörhönä" kysyit asiaa:

MITÄ NYT? Mitä hörhöille pitäisi tehdä???

Vastaus:

Se jää hörhöjen itsensä päätettäväksi ja niiden jotka omalla toiminnallaan hyväksyvät ja edesauttavat ko. käytöstä.

Olen taiteilija..nostin vain esille sen mitä näin ja joka mielestäni vaiettiin. Muiden tehtävä on tehdä asialle jotain muutakin kuin tämä teos. Toivon että se pisti ajattelemaan edes muutaman ihmisen.

 ps. yhä edelleenkään en vastaa epäasialliseen anonyymiin postailuun.

No niin nyt on päästy toiseen vaiheeseen. Se tapahtuikin yllättävän äkkiä ja ennalta arvatun kaltaisena.

Tämä kirjoitus-sessio Laasasesta päättyy tähän koska siinä ei tapahtunut mitään tutkimisen arvoista. Edellisestä postauksestani käy ilmi alkuperäinen kirjoitus kokonaisuudessaan.

Tuhlasin aikaani joutavaan..mutta olkoon. Mutta tehdään sitten Laasaset alla olevan tekstinpätkän jälkeen.

Sen verran sanon näistä kommenteista ja teksti kontekstista, että ne noudattavat samaa kaavaa ja se toistuu vuodesta toiseen ihan samanlaisena kielellistä ilmaisua myöten.  Niistä käy myös selkeästi ilmi kommentoinnin henkilökohtaisuuteen menevyys ja epäasiassa pysyminen sekä oletus esim. siitä että ko. kommentit jollain tavalla koskettaisivat tunnetasolla kohdettaan. valtaa valtaa valtaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

 Mutta jatketaan harjoittelua. Puutuin tähän asiaan ihan siksi että Laasanen oli poiminut alunperin minut nettivirrasta muutaman lauMINULLA EI OLE VALTAA OMASSA BLOGISSANI MIMULLA VAI E OEL VAVTÖFAA..MINULLA EI OLE VALTAA OMASSA BLOGISSANI OLI TIEtEiLIJÄN SELITYS..MINULLA EI OLE VAÄLTAA OMASSA BLOGISSANI I OLI TIETEILIJÄNM SLEIOTYS,,MM.-AM,MFA.MSELITUYS..MINULLA EI OLE VAÄÖTAA OMASSA BLOGISSANI OLI TIETEILJIJÄN SELITYS.......MUTA KAIKKIV ALÖTA ON MUILLA OMISSA BLOGEISSAAN..OLEN EPÄRELUSTI KOHFELTU JA HALVENNETU INIHMISNAOF A...Aseen mittaisena joukkiona omaan blogiinsa kommenttilootaan..ikäänkuin olisin kommentoinut sinne ts. otit itse yhteyttä minuun julkisesti joten älä valita ja pakoile vastuutasi jos otin siitä myös kiinni. 

Pelkästään nämä asiat (ja alla olevat kommentit siihen sekä ratkiriemukas lausahduksesi lopussa) jo todistavat väitettäni oikeaksi tietyiltä osilta. Lisäksi seurasin blogiasi aikoinaan ja olen ollut todistamassa henkilökohtaisesti törkykommentointia joka lähtee/ (lähti aikoinaan) liikkeelle blogeistasi hörhölauman saattelemana. Siitä saisi bitteihin säilötystä "muistista" kaivettua kyllä varmaan materiaalia jos haluaisi ja joku kehtaisi sen tehdä. 

Aika jännää muuten että seuraat itse itseäsi netissä..ja perustelet sillä toimintaasi että saat sillä tavalla laajempaa lukijakuntaa ajatuksillesi..että on oikein sen takia laitettava jokin yksittäinen, harmiton, jonkin toisen blogin kommentti, omaan kommenttilootaan kopiona ????? ..erikoista..juu mistäköhän sekin oikein kertoo? Mulla on varmaan jotain valtaa...

MULLA OPN VARMAAAN JOAW,FVA VAPAW3RÅIKF'Q

mullq on fqmqj jokin vqöqt wsiw qthqosuhun..

Seuraavaksi kopio Henkan tekstistä ja sen saamia kommentteja:

fffffffffffffffffffxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxTiinalla on asiaa64344h61364646v60v31v340646u

vyv5ölkpvo5kj j

7

7 jljåk3åkl ¨ål

jkkålkw'¨po

57c65+

6y8 ++9

15j+

5

605

05pä

  Jorma sanoi...y 

 deeby sanoi...

 deeby sanoi...

 deeby sanoi...

 deeby sanoi...

 deeby sanoi...

 deeby sanoi...

 Anonyymi sanoi...

 Anonyymi sanoi...

 Homo sanoi...

 Homo sanoi...

 Anonyymi sanoi...

Kommentti poistettu

Kommentti poistettu

 Homo sanoi...

 Anonyymi sanoi...

 Jorma sanoi...

 Jorma sanoi...

 Jorma sanoi...

 Homo sanoi...

 IDA sanoi...

 Homo sanoi...

 Homo sanoi...

Käytän nettiä ja sen erilaisia sosiaalisia paikkoja oman taiteellisen työskentelyni tutkimusalustana. Olen kiinnostunut siitä mitä ihmiset puhuvat, miten puhuvan ja mistä puhuvat. Ne antavat ikäänkuin taustaa ja näkökulmaa ja jonkilaista vastapainoa omalle ajattelulleni aika helpolla tavalla. 

Totta tuntuu olevan se että harvoin nettikeskusteluissa päästään kovin syvälliselle tasolle ja blogikirjoitukset ovat monesti verrattavissa mielipidekirjoituksiin. Se ei häiritse, mutta se mikä häiritsee on eräänlaiset "lahkot" kirjoittelun taustalla.

Olen seurannut vuosikausia, joitain kirjoittajia ja jotkut ovat jääneet unholaan vuosien varrella.

Tänä päivänä koen että netti on kirjoituksineen korvannut ainakin minulle sanomalehdet lähes kokonaan, koska olen saanut koottua itselleni sellaisen repertuaarin erilaisia lähteitä nettiin että ne täyttävät jopa paremmin tarpeeni etsiä sekä vapaata tietoa että ns. ei vapaata tietoa aika hyvin. Vapaalla tiedolla tarkoitan tietoa joka on pääsääntöisesti yksityisten ihmisten omaan henkilökohtaista tietoa ja käsityksiä elämästä ja ns. ei vapaalla tarkoitan esim. nettilehtiä tai vaikkapa tieteellisiäkin kirjoituksia  joissain viitekehyksissä . Jako on karkea mutta näin pääpiirteissään.

Nimettömyydestä netissä olen ihan periaatteestakin sitä mieltä, että jokaisella tulisi olla siihen oikeus. Se ikäänkuin, huonoista puolistaan huolimatta, antaa mahdollisuuden vapaaseen ilmaisuun äärimmäisen hyvin.

Kirjoitukset ja mielipide sinällään eivät voi aiheuttaa kenellekkään suoranaista vaurioita ellei niillä käydä henkilökohtaisuuksiin tai ellei niillä haluta suoranaisesti ja tahallisesti tehdä jotain sellaista joka on jo muutenkin laissa kiellettyä esim. kansan kiihottaminen tai vaikkapa kunnian loukkaukset tms. 

Mutta sitten tulee ne tapaukset jotka jotenkin lipovat suoranaista kansanosankiihottamista tai provosoivat joitain jonkinlaiseen toimintaan esim. järjestelmälliseen ihmisten blogien tukkimiseen ja törkypostien lähettämiseen, haukkumiseen henkilökohtaisesti ja henkilökohtaisuuksiin menevien älyttömien kommenttejen kirjoittamiseen.

Yhdessä itse havaitsemassani blogaajassa on jotain vikaa ja se on Henry Laasanen. Hän kun harrastaa sitä että linkkaa omille sivuilleen esim. ihan muuhun tarkoitukseen laitetut viesti omille sivuille kommenteiksi tai hän tekee myös niin että linkkaa jonkin ihan sivullisen ihmisen tekstejä omiin blogeihinsa täysin kummallisiin yhteyksiin joilla ei ole alkuperäisen tekstin kanssa mitään tekemistä...mutta koska konteksti puhuu ne voidaan vääntää hörhöaateuskovaisten silmissä ihan miksi vain.

Sehän on aika yleistä että jos jokin asia on kiinnostava niin sitten ns. muita lähteitä käytetään ja ne linkkaillaan ..mutta mielestäni on huonoa käytöstä ja suorastaan tarkoitus kiihottaa kansanosaa jos linkaa ihan eriin tekstiin laitettun kommenttin  ihan johonkin toisen tekstin yhteyteen ja ihan eri paikkaan jonne se on tarkoitettu tai tekee niin että ehdoin tahdoin linkkaa jonkin tekstin ja ihmisen omille sivuillee omien juttujensa jatkeeksi (TIETÄEN kokemuksesta mutta jättäen tarkoituksella huomiotta moisen käytöksen) että anonyymit nettihäiriköt alkavat repostella tekstiä omien höyrypäisyyksiensä vimmoissa.

Minusta vaikuttaa sille että Henry Laasanen tekee juuri niin ja sen takia kysynkin ihan suoraan häneltä että ONKO NÄIN? 

TEETKÖ NIIN?

ja onko sinulla pokkaa linkittää myös tämä teksti sivuillesi anonyyminen hörhöjen iloksi, vaikka tämä on osoitettu suoraan sinulle ja keskustelu on luonnollisesti tarkoitus käydä tässä minne teksti on kirjoitettukkin?

Onko sinulla myöskään pokkaa ottaa julkisesti vastuuta siitä miten toimit blogiesi suhteen eli sallit ja edesautat omalla käytökselläsi hörhöä anonyymien käytöstä?

Onko sinulla pokkaa vastata kysymykseeni tai onko sinulla jokin oikea syys sille miksi teet niin?

Onko sinulla pokkaa tehdä vastaväitettä ko. toiminnan oikeutuksen puolesta? Onko sinulla ylipäätään mitään vastaväitettä asialle? Näetkö edes sellaista?

Tyhjänpäiväinen yksikantainen sananvapauteen vetoaminen ei riitä..ainakaan minulle..sillä itsellesi sillä ilmeisesti puolustelet käytöksesi mutta se on ohut puolustus kun on kyse siitä että julkaisee omassa hallinnassaan olevalla blogilla vain tietyntyyppistä "sananvapautta."..jota kannustaa ja jota vielä ilmeisemmin käyttää vapaana tutkimuskenttänään omille vapaille väitteilleen.

Onko sinulla pokkaa tehdä se tänne blogiini?

Todennäköisesti ei.

ps. anonyymeihin epäasiallisiin kommenteihin en vastaa....julkaisen ne kyllä mielelläni...ihan vain siksi että ne ovat hyvää tutkimusmateriaalia taiteellisen työskentelyni taustamateriaaliksi.

niin ja jk. Heti kun saan Laasaselta vastauksen suoraan kysymykseeni perusteltuna voin keskustella asiasta myös jollain muulla tavalla ja jonkun muun kanssa..jos ennenkaikkea ylipäätään vaivaudun tämän enempää. TÄMÄ ON henkilökohtainen julkinen viesti Henry Laasaselle.

Havainnollistan tämän seuraavan yksinkertaistetun ja aika karkeankin aikajana-kertomuksen kautta:

vuosi 0:

Kaikki tuomitsevat pedofilian. Pedofiilit ovat hiljaa ja itsekkin yrittävät kaikin keinoin sen kieltää. Pedofiilejä on aika vähän ihan konkreettisestikkin koska pedofilia on ankaran kiellettyä. 

Vuosi 10:

-Kaikki tuomitsevat pedofilian, mutta ovat alkaneet puhumaan siitä. Pedofiilit ovat hiljaa ja alkavat miettimään että asiasta voisikin puhua, mutta se on kiellettyä. 

vuosi 20:

Pedofiliasta puhuminen on kuitenkin sallitumpaa. Kaikki alkavat puhumaan pedofiliasta ja joku esittää että pedofiliahan onkin ihan jees. Kaikki tuomitsevat sen. 

vuosi 30:

Pedofiilit perustelevat kantaansa laajasti julkisuudessa ja  joku alkaa ajattelemaan että tuossahan on jotain pointtia. Asiasta käydään laajaa yksipuolista keskustelua. Monikaan ei ole samaa mieltä mutta asiasta vain käydään laajaa yksipuolista keskustelua pedofilian puolesta.

Vuosi 50:

Lopulta pedofilia-asian  käsittelytapa arkisissa keskusteluissa muuttuu myönteisemmäksi ja pedofiileja ymmärtävämmäksi.  

Vuosi 80- :

Asiasta keskustellaan ymmärtävään sävyyn yhä useammin. Useat ihmiset ovat kuitenkin mielissään sitä mieltä ,että asia ei ole oikein, mutta koska sävy on muuttunut yleisesti hyväksyväksi ja myönteisemmäksi he alkavat epäilemään että ovatko he ainoita jotka ajattelevat niin ja ovat hiljaa sen takia. Silti moni ja jopa suurinosa on heidän kanssaan samaa mieltä, mutta jokainen vaikenee koska ajattelee että on ainoa joka ajattelee niin. 

Vuosi 90:

Loppujen lopuksi he alkavat kokea olevansa kaikkia muita vastaan koska ovat yleisesti hyväksyttyjä arvomaailmoja vastaan ja vaikenevat, koska eivät halua leimautua ahdasmielisiksi.

Vuosi 95:

He hiljaa hyväksyvät käytännön joista on enemmän haittaa kuin hyötyä koko yhteiskuntaa silmällä pitäen ja "hyöty" asiasta valuu harvoille pedofiileille. Mutta koska asiasta on jollekulle hyötyä niin se muuttuu pikkuhiljaa statusarvoksi asiana, jota aletaan lopulta jopa tavoitella. 

Vuosi 00:

Juuri tämä hiljaisuuden ketju/spiraali muuttaa Käytännön(ajatus)maailman myönteisemmäksi pedofiliaa kohtaan, mutta koska pedofilia on kiellettyä... niin uhri tulee määritellä uudelleen ja luonnollisesti  yhteiskunnan "normeja" sekä moraalista maailmaa vastaavaksi. Kaikki jotka ovat eri mieltä leimataan "syntisiksi".

Tätä asian vääntelyä ja kääntelyä voisi jatkaa vaikka kuinka ja loputtomiin ihan siihen asti että uhri muuttuu loppujen lopuksi ihan syylliseksikin, mutta uskon että asian pointti  tuli tällä ihan selväksi. 

Tämän päivän paikallisessa sanomalehdessä  oli uutisointi raiskaustapauksesta, jossa tuomiota lievennettiin (käytännössä näin tehtiin koska tekijää ei tuomittu lapsen raiskauksesta) Imatralla sen perusteella että 15-vuotias tyttö (uhri) oli näyttänyt ikäistään vanhemmalle. Toisin sanoen tekijää ei tuomittu yhtä ankarasti kuin laki velvoittaa eli tekijää ei tuomittu lapsen raiskauksesta sen perusteella että uhri oli näyttänyt tuomiota antavien mielestä ikäistään vanhemmalle.  Toivon totisesti että kirjoituksessa oli jokin toimittajan fiba tai ajatusvirhe tai jotain..mutta epäilen että ei ollut. 

Ilmeisesti tämä IKÄ on jotenkin tulkinnan varaista, eivätkä faktat enää pidäkkään paikkaansa edes oikeustieteellisesti  kun tuomiota jaetaan eli uhrin faktuaalinen ikä ei painakkaan mitään, vaan tuomiota riittää alentamaan tälläisissa rikostapauksissa se että UHRI näyttää ikäistään vanhemmalle. Voi luoja sentään.  Olisiko uhrin OIKEALLA IÄLLÄ  ollut merkitystä JOS tyttö oltaisiin "vain" hakattu??? olisiko tuomio ollut pahempi hakkaajalle kuin raiskaajalle??? Asiathan ovat kuitenkin kumpikin väkivaltarikoksia ja pahoinpitelyjä. 

Minulle tuo on ihan käsittämättömän uskomattoman kummallista ja äärimmäisen raivostuttavaa logiikkaa.

Eihän tästä voi muuta ajatella kuin, että uhri on jollain kumman tavalla vastuussa raiskauksesta (? koska on aikuinen????) tästä väkivallanteosta koska NÄYTTÄÄ ikäistään vanhemmalle siis ???? jotenkin lain määrittelemälle aikuiselle (suojaiän ylittäneelle kenties??)..entä jos urhi olisi ollut 90-vuotias??? tai vain muuten fertiliteetti-iän ylittänyt???Mitä sitten??

Muuten sivu huomautuksena sanon sen, että eräs venäläinen ihminen ihmetteli sitä taannoin, että miksi suomessa suojaikä-raja ja täysi- ikäisyys ovat eri ikiä. Venäjällä kun ne ovat molemmat 18-vuotta.  Niin sanoppa se.  

Tämä liittyy mielestäni ikävä kyllä siihen että hyvin usein (melkein poikkeuksetta jos nyt ihan rehellisiä ollaan ) jopa alle 16-vuotiaista tytöistä aletaan puhumaan naisina nykyisin.. niin ..no..onhan sitä harrastettu jo kauan, ainakin 20 vuotta ja  jos seuraa vaikkapa mediaa tai arkipuhettakin  ja sitä tapaa miten nuorista ihmisistä puhutaan niin se vain vaikuttaa sille että erityisesti tytöt ovat naisia jo hyvin nuorena.

Sanottakoon nyt kuitenkin sekin että sama ilmiö on myös poikien kohdalla mutta harvemmin kuin tyttöjen kohdalla. Tämä asenne ja ajatus alkaa muuten mielestäni yleistymään molemmilla sukupuolilla vaikka eliniän odotukset kasvavatkin. Hassua sekin.

Miten tämä sitten liittyy omaan taiteelliseen työskentelyyni?

Tämä yksittäinen, mieltäni kuohuttanut tapaus, joka on siis nykyisin jopa ihan arkipäivää,  liittyy siihen siten, että koska olen paljon yrittänyt päässäni pohtia sitä että miten kuvaan naista teoksissani, jotka esittävät ihmistä niin miten ihmeessä voisin karistaa kaiken "sen" harteiltani ja miten ihmeessä voisin puhdistaa kaiken "sen" teoksistani esim. ko kulttuurilliset kontekstit.

Ne nimittäin todellakin ahdistavat minua..enkä jaksaisi pääsääntöisesti olla ahdistunut. Niin ja jos oikein rehelliseksi mennään niin ne RAIVOSTUTTAVAT minua eivät edes ahdista, koska ahdistus on mielestäni merkki tunteista joita ei tunnista itsessään eikä osaa antaa niille nimeä.

Raivon takana on suru ja sen takana sitten se joka on lienee se mitä pohjimmiltaan ylipäätään ajattelee sekä tuntee ihmisenä asioita kohdatessaan omalla tempperamentillään varustettuna.

Tulkinta teoksista saattaa ja ikävä kyllä hyvin usein muuttuukin ihan toiseksi katsojan silmissä kuin mitä itse on omassa monimutkaisessa (??) mielessään ajatellut. Tähän asiaan se liittyy siten, että esim.  tyttö onkin kuvassa yhtäkkiä nainen vaikka onkin selvästi tyttö ja kuvan luonne muuttuu siksi ihan kokonaan tai se liittyy siten että kuvan tyttöä ei osata nähdä useammalla eri tavalla ja useammasta eri kulmasta vaan se tulkitaan kiireen takia vain yhdellä tavalla ja vain joksikin. Miten sitten pidät teoksen kohtaajan teoksen ääressä riittävän kauan jotta kohtaaja keskittyisi teokseen vähän enemmän? Kauneudella? Taidolla? ehkäpä näin. 

Kuvahan voi olla montaa yhtä aikaa ja ainakin minä ajattelen teoksia tehdessäni paljon erilaisia asioita ja tunnen paljon erilaisia tunteita. Ne myös muuttuvat usein matkan varrella ihan huomattavastikkin ja siksi niiden tekemisessä menee niin kauan aikaa. Se lienee näkyy teoksissa ja mielestäni sen tuleekin näkyä. Teokset pitää ikäänkuin allekirjoittaa sisällöllisesti ennen kuin ne voi tehdä loppuun asti. Tämä allekirjoitus on jonkilainen tunne siitä että näin se menee. 

ja siis toistan kun kuva ei ole, ei ainakaan minulla, vain jotain ja vain jonkin asian "yksi jokin" vaan se on "monta jotain". ..niin olen "antanut asian olla vähän taka vasemmalla" tähän asti sillä tavalla että olen yrittänyt karistaa kaiken tuon kulttuurillisen kontekstin (taustan) sieltä (teoksista)  pois ihan tietoisesti.

Mutta silti se on mahdollista (lue toden-näköistä)että en vain enää pysty siihen jatkossa ollenkaan vaan minun tulee ikään kuin erotella kulttuuri ja "minä" toisistaan yhä selkeämmin teoksissani.

Koska ne kulttuuri ja "minä" voivat olla suunnilleen ihan eriä, jos ja kun on ihan täydellisen rehellinen itselleen. Nimittäin se pohjimmisen pohjimmainen tunne voi olla jotain muuta kuin se pelkkä viha, suru tms. huolimatta siitä mitä maailma ympärillä on. 

Kaikki siis liittyy kaikkeen.

Pitää vain yrittää olla valppaana ja jatkaa harjoittelua.

Kulttuurilliset/yhteiskunnalliset  kontekstit ovat hyvin ikäviä kun ajattelee ihan sitä että miten kuvaa katsotaan tai miten se tulkitaan milloinkin. Silti kuvaa tehdessään ei auta muu kuin luottaa siihen itseensä kaikella tasolla ja ottaa sen vuoksi vastaan kaikki se mitä se luottamus tai epäluottamus tuo tullessaan.

PS. Tuon nuoren 15-vuotiaan tytön raiskaaja (23-vuotias nuori aikuinen mies) sai tuomiota 6kk ehdonalaista ja 4500 euroa korvauksia kaiken kaikkiaan ts. suomessa saa raiskata lapsen 4500 euron hintaan, koska ehdonalainen edellyttäää vain sitä että rikollinen ei tuon ehdonalaisen aikana tee mitään rikollista tai ainakaan jää siitä kiinni.

Muuten jos ette ole tienneet niin.. raiskauksista vain hyvin pieni osa päätyy käräjille tai edes ilmoitetaan poliisille. 

Aloitan unesta jonka näin muutamia öitä sitten.

Miksi unesta jonka näin?

Carl Jung sanoo (jossain kirjassaan jota en muista), että ihminen nähdessään unta ihmisistä näkee samalla unta itsestään ja omista eri puolistaan oman persoonallisuutensa sisällä ts. jokainen unen hahmo ja henkilö ikään kuin ilmentää henkilöä itseään ts. on unen-näkijä itse.  Tämä on jäänyt mieleeni oikein hyvin ja se onkin minusta hyvin antoisa tapa tutkia omaa sisäistä maailmaansa ja niiden sisältöjä. 

Vaikka en varsinaisesti koskaan maalaakkaan unieni sisältöjä maalauksiini..uneni kuitenkin antavat minulle viitteitä siitä missä mennään milloinkin ihmisenä ja koska kierrätän tekemisen sisällön itseni kautta kaikki suodattuu.

Tämä uni on itsellen tärkeä sillä tämä uni on toistunut elämässäni vähintään n.20 vuotta. Se on ollut aina samoissa puitteissa ja muuttunut sekä kasvanut saamaa tahtia kanssani. Se on varmasti hyvin tyypillinen uni ihmisellä sillä se koostuu kaikista niistä elämäni joista jotka olen nähnyt. Minun jokeni on vellovasti virtaava vesi  joka sisältää kaikkia niitä erilaisia elementtejä joita nyt unien joissa vain voi olla. 

Carl Jung on myös sanonut (jossain kirjassaan jota en muista :..), että ihminen ei koskaan muutu vaan ihmisestä esiintyvät erilaiset persoonallisuuden ("Tempperamentin-piirteet"  sanoo Keltinkangas-Järvinen)  puolet ovat joko enemmän esillä tai enemmän piilossa. Tietyt persoonallisuuden puolet joko vahvistuvat tai heikkenevät tilanteen mukaan ja näin ei ole vain lapsuudessa vaan tämä prosessi jatkuu läpi elämän.  

Olen ollut sillä tavalla omituinen ihminen että olen oikein odottanut sitä että ikää tulisi lisää. (Sanon tuon nyt vain tiivistetysti ilman kaikkia niitä ympyröitä jotka siihen myös kuuluvat todellisessa elämässä.) Tyttäreni on aina minulle nauranutkin tuota asiaa hyväntahtoisesti. Erityisesti sitä että aloin jo 30-vuotiaana "hokea" olevani keski-ikäinen. En ole tehnyt tuota koskaa "pahalla" kenellekkään en myöskään itselleni. 

Tajusin tuosta unestani jonka näin ihan lähiaikoina sen että miksi olen odottanut sellaista mitä tänä päivänä ei todellakaan "saisi" odottaa eteenkään jos on nainen eli olen oikein odottanut ikääntymistä.

Uneni kertokoon sen, sen mitä sanoin on vaikea kuvata:

Olen pitkän veneen kyydissä taaimmaisena menosuuntaan. Vene on täynnä ihmisiä. Veneen nokassa on joku joka johtaa venettä kohti karikoita. Pysäytän veneen ennen kuin se menee karille ja ohjaan se toiseen laitaan jokea, jotta pystymme jatkamaan matkaa turvallisesti huolimatta siitä että joen virta vain voimistuu voimistumistaan.

Tiedän tämän unessa..kokemuksesta.

Mieleni on valpas. Vauhti kiihtyy ja virta voimistuu. Eteemme tulee koski, jota kohti veneemme kiitää. Katson tulevaa koetusta, mutta mieleni on aika tyyni. Katson ympärilläni olevia ihmisiä.. heitä kaikki en näe kunnolla. Lähelläni on yksi nainen (joka on myös oikea ihminen oikeasta elämästä ja herkin sekä tietyllä tavalla hennoin ihminen jonka tunnen).

Katson häntä ja huomaan että hänellä on pelastusliivit. Katson kohti tulevaa koskea ja veneemme syöksyy sitä kohti. "Minä" jonka tunnen, ohjaan venettä. Minä, joka on peloton ja valpas katsoo eteenpäin.

Henkeni salpaantuu hetkeksi, mutta ajattelen " Tämä vene on täynnä ihmisiä, se painaa paljon. Se varmaan pysyy pystyssä:" hurja syöksy alkaa ja minä herään, en painajaisesta vaan unesta, jolla on merkitystä. Vedän vieressäni nukkuvan miehen jalat rintaani vasten, painan pääni karvaiseen vatsaan  ja itken helpotuksesta. 

Miten tämä sitten liittyy taiteelliseen prosessiini?

Se liittyy siihen kaikella tavalla. En vain tiedä milloin ja miten saan sen sanottua koska olen juuri tullut sen kosken ääreen ..

Mutta miten tämä uni poikkeaa edellisistä unistani, jotka ovat olleet samanlaisia? Tämä poikkeaa siitä huomattavasti. Sillä en ole veneessä enää yksin enkä  koe untani enää painajaiseksi.

Toivon kovasti,  että olen unessani samassa kohdassa jossa on erään Torn Björn Häglundin kirjoittaman kirjan (Peilissä vaskiset kasvot)  henkilö joka soutaa ulapalle kohti äidin kohdusta välkkyviä kiviä. Kirja kosketti minua kovasti lopullaan kun luin sen joskus vuosia sitten erään elämän vaiheen loputtua. 

Ko. kirja muuten kannattaa lukea ..varsinkin jos on taiteilija ja jos tuntee tätä psykoanalyysin maailmaa. Näin, että tällainen vuodatus. Toivottelen kaikkea kaunista kaikille. Niin no sanon vielä sen verran, että ko. kirja kertoo taiteilijan henkisestä kasvusta taiteilijaksi, joka on mielestäni se asia jolla on oikeasti merkitystä. Kaikki muu on aika turhaa.